Ristiriitaisia tunteita ja auringon paistetta vuorten kupeessa

Yksisanaiset otsikot eivät enää täyttäneet vaatimuksia, joten otan nyt aivan uuden lähestymistavan: kauniit ja rohkeat. Tiedättehän nuo kaunareiden jaksojen nimet, tyyliin "Aamiainen Elvis-ääniselle pojalle", "Thorne, tuskainen baarikärpänen" ja sitten tämä suosikeiden joukkoon kohoava "Onko sinulla vaikea aikuisuus?". Eli nyt saan vetää överit otsikoiden suhteen hyvillä mielin.

Pari viime päivää Vancouver on tarjonnut parastaan. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta, aloittaen päivän mahtavalla auringonnousulla ja lopettaen sen vielä upeampaan auringonlaskuun. Olen vaellellut katuja ja ottanut erittäin rauhallisesti, illat istunut syömässä vanhan ystävän kanssa päivittämässä kahden vuoden aukkoa. Snoukkaamaan me ei päästy, koska Daniel joutui selvittämään passinsa tilannetta koko päivän Australian lähetystössä.

Yksi parhaista asioista matkustamisessa on ehkä juuri se, että yhtäkkiä vanhojen ystävien tiet kohtaavat jälleen. Illalliset on kuluneet melkoisen vauhdikkaasti, sillä olen kuunnellut matkatarinoita ympäri maailman. Danielilla on nimittäin tällainen työ: 2 viikkoa töissä Kirgistanissa kaivoksella, tekemässä ties mitä, jonka jälkeen kaksi viikkoa vapaata ja eikun sormella osoittamaan mihin haluaisi lennähtää: firma maksaa. Seuraus tästä on, usein juuri se, mitä D juuri tällä hetkellä toteuttaa. Kolme päivää Vankussa, kolme päivää Calgaryssa, ja sitten Japaniin. D:n luonne taas on täysin herrasmies, ei mitään yrityksiä tai vihjailuja, me ollaan kavereita. Ja ne matkajutut! Ilmeisesti Dssä on sitä jotain, jonka takia se aina joutuu maiden rajoilla tullin tarkastuksiin. Erityistarkastuksiin. Omien sanojensa mukaan kun hänellä "on hieman vaikeuksia ottaa käskyjä vastaan". Olen hyvin onnellinen, että mulla on tällainen ystävä.

Tänään D suuntasi siis Calgaryyn ja oli aika sanoa hyvästit, jota inhoan. Ne oli ensimmäiset hyvästit tällä matkalla, jossei lasketa ystäviä kotona. Niitä en kyllä laske, koska ne ei ole hyvästejä vaan näkemisiin-toivotuksia. Kaverit maailmalla taas... sovittiin kyllä Dn kanssa että jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin nähdään kahden vuoden päästä. Mutta sitten taas, eihän sitä tiedä. Yritän kaikin voimin olla ajattelematta sitä, että joudun sanomaan heippa niin monelle ystävällä maaliskuussa. On tämä hassua tämä matkustaminen...ristiriitaisia tunteita auringon alla.


Tänään kuljeskelin omissa ajatuksissani keskustassa, ja huomasin että aurinko alkaa laskea. Aloin kiiruhtaa kohti biitsiä, että ehdin nauttimaan siitä kunnolla. Koin yhden parhaista hetkistä koko reissulla. Tässä hieman kuvasatoa.

Salakuvasin söpöä pariskuntaa ja mulle niin tunnelmallista rahtilaivaa!

Burrard Bridge.Yllättävän hyvä!