Mun aamu alkoi aikaisin, kun lähdin matkaamaan kohti Seattlea. Saan tänään (kolmen tunnin päästä) kovasti odotettua seuraa Suomesta, ja tätä kyseistä herrasmiestä vastaan siis lähdin toiseen maahan. Toki mun matkani on huomattavan paljon lyhyempi kuin T:n :)
Tämä saattaa tulla vähän yllätyksenä, mutta mä en ole kovin hyvä matkustamaan. Tarkemmin sanottuna olen hieman "harmaiden pilvien" vaikutukselle altis, tarkoittaen nyt sitä, että uudessa paikassa oon aina vähän järkyttynyt ja ravisteltu. Varsinkin, jos taivas on ihan harmaa ja jalat on märät, niinkuin tänään. Sitten kun samalla raahaa ihan liikaa matkatavaroita mukanaan, tuntuu että fyysinen kuormittuminen lisää vaan päänsisäistä kuormaa. Tulee sellainen olo, et miksei ole kotona peiton alla juomassa teetä. Näissä tilanteissa mulla usein menee automaattiohjaus päälle, jota kuvaisin ehkä jonkinlaisena yliminänä. Pään sisällä kaikuu, että noniin, asiat ei ole ollenkaan hullummin, saat kohta seuraa, nyt vaan hoidetaan asiat kuntoon ja suunnataan lentokentälle. Onko nälkä? On. No etsitään ruokaa! Mitä seuraavaksi? Tarvitsen nettiyhteyden. No täältä se löytyi! Hullulta kuulostaa, mutta pirun hyvin toimii. Ihan huikeata on se, että mun ei tarvitse kuin pään sisällä selvittää se asia mitä tarvitsen, ja jo se melkeinpä ilmestyy jostain.
Nyt pääsen siihen asiaan, joka inspiroi koko tämän kirjoitussession. Näin Cyper-Dog nettikahvilamainoksen pari minuuttia sen jälkeen kun ehdin nettiä kaivata. Mielessä oli jokseenkin pelkistetty, avaruushenkinen hopeapäälysteinen tylsä ja jättimäinen nettikahvila. Kuinka väärässä olinkaan! Kävelin korttelin verran ja astuin sisään piskuiseen kulmakahvilaan... WOW! Tämä on ihan eri vuosikymmeneltä- Kuvailisin suunnilleen näin: hipit kohtaavat grungen-Hollywoodin kulta-ajat-Albert Einsteinin ja iloisen 20-luvun. Täällä on puna-oranssit seinät, omistaja on harmaahiuksinen batiikkivärjättyä paitaa käyttävä maailman lämpöisin (jokainen lause päättyy Darling-kultaseni) nainen joka on ihan varmaan ollut Woodstockissa vuonna -69. Seinät on vuorattu julisteilla Audrey Hepburnista ja John F.Kennedystä Miles Davisiin ja Bob Marleyyn. Tiedättekö miltä tuntuu, kun jalat märkänä ja ihan puhki väsyneenä saa istua pehmeälle sohvalle pehmolelukoirien (kyllä) väliin? Kaikki maailman asiat korjaantuvat, niin yksinkertaista se on. Asiaa auttaa kovasti myös tumma suklaa ja kupillinen ehdottomasti parasta lattea, mitä olen koskaan missään ikinä juonut. Telkkarista tulee Frankenstain ja musiikkina on jotain brasilialaista, kuulemma.
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla :) Mulla on taas oikein hyvä olla ja mahassa kuplii kun lento Lontoosta laskeutuu parin tunnin kuluttua. Siihen asti taidan nautiskella tästä ympäristöstä.
Pystyin jotenkin niin olemaan siellä kahvilassa sun seurassa lukiessani tätä :) Aivan ihanaa! Ja tiedän niin tuon tunteen, kun epäröi ja manaa ja toivoo olevansa kotona. Italiassa niin kävi useinkin, mutta sitä suomalaista sisua taitaa oikeasti olla olemassa ja aina se kumpuaa jostain juuris illoin, kun ei ole mitään tai ketään muuta lähellä ja olo on kun uitetulla koiralla.
VastaaPoistaIhanaa että saat seuraa <3
Kiitos tyttö <3 Ihana kommentti ja tuli tosi hyvä mieli, kiitos.
VastaaPoista