AIkaero ja muuta sellaista

Kello on varttia vaille viisi aamulla mikä on hieman hankalaa, kun oma sisäinen kello on varttia vaille kolme iltapäivällä. Ajankuluksi ja väsytyksen saavuttamiseksi päätin vähän päivitellä tietoja.

Matka alkoi torstai-iltana 8.10 klo 17:30. Jani ja Timo heittivät mut Tampereelle, mistä RyanAirin lento Riikaan lähti myöhemmin illalla. Riikassa saikin sitten viettää yön, ja etukäteen epäilin saankohan unta lainkaan, mutta niin vaan se väsymys tuli. Nukuin todella kotoisassa kulmassa matkatavaroineni, enkä ollut ainoa nukkuja. Ihan mielenkiintoinen kokemus, ja jos jonkun täytyy suorittaa joskus samaa toimintoa, suosittelen tutustumaan seuraavaan nettisivustoon, josta saa hyviä vinkkejä ja arvosteluja nukuttavista ja vähemmän nukuttavista lentokentistä:

www.sleepinginairports.com

Aamulla lentelin edelleen Berliiniin ja sieltä vielä Dusseldorffiin, josta vihdoin suunnattiin Vancouveriin. Huh, yli yhdeksän tuntia lentokoneessa! Air Berlin oli ihan jees lentoyhtiö, mutta niiden jalkatilat on täysin olemattomat. Mietin vaan, että miten ihmeessä joku pidempi mies mahtuu siellä olemaan. No kuitenkin, ihailin Grönlantia yläpuolelta ja torkahtelin, luin kirjan loppuun ja aloitin toisen, ihan the usual. Jos jonkun täytyy matkustaa rakkaidensa luota pois niin suosittelen matkalukemiseksi Paulo Coelhon kirjaa Zahir. Se on hyvä, ja pistää miettimään. Ja niille jotka harkitsevat matkaa tai jotain muuta suurta, lukekaa Coelhon Alkemisti. Luettuaan tietää sitten miksi :)

Rajamuodollisuudet oli vähän rankemmat kuin viimeksi, ilmeisesti mä olen hieman epäilyttävä maahan päästettävä kun en vielä tiedä mitään mistään mitä tulen tekemään. Lentokentällä rupesin juttusille Latvialaisen Ronaldin kanssa, joka tuli samalla koneella Rii(k)asta asti ja jolla on samanlainen työlupa. Cruisattiin SkyTrainilla eli paikallisella metrolla Downtowniin, jossa meidän tiet erosi, mutta oli mukavaa kun oli hetken aikaa "vertaistukea". Heti metrosta ulos hypättyäni sain taas muistutuksen siitä, että Kanukit tosiaan on tosi sosiaalista väkeä. Sellainen ihana mursuviiksinen papparainen rupesi juttusille kun ihmetteli miten "noin pieni tyttö" raahaa noin isoa rinkkaa. Syy siehen on tietenkin se, että kaikesta huolimatta pakkaan liikaa, vaikka tuntuu että karsin kamalasti tavaraa pois. Annoin Timolle vielä Tampereella takaisin kotiinviemisiksi vähän kamaa kun tuntui että sitä on liikaa. Tosin yksien kenkien ja tonnikalapurkin kotiin lähettäminen ei taida hirveästi auttaa :) No kuitenkin, palatakseni mursuviiksiseen pappaan, sain mainiot ohjeet oikean suunnan löytämiseksi ja hyvän mielen. Ihmiskontaktit pitää tytön tiellä :) Toki hänen arvionsa kävelymatkasta hostellille oli "todella pitkä matka", todellisuus taisi olla maksimissaan viisi korttelia.

Suosittelen kaikille Vancouveriin matkaaville HI Vancouver Central-hostellia. Olen siis tässä hostellissa ensimmäiset neljä yötä, ja tää on tosi siisti ja ihmiset on avuliaita ja mun dormi-ihmisetkin on todella mukavia. Ana Valenciasta ja Bell Australiasta, molemmat itsekseen matkassa.

Skype on muuten pelastus, kun kuitenkin on tosi kova ikävä kaikkia tärkeitä ihmisiä. Olen myös tosi onnellinen siitä, että mulla on ystäviä, jotka kannustaa ja on tukemassa. Olen soittanut äitille, timolle ja karoliinalle, ja kummasti aina helpottaa kuulla tuttua ääntä. Äitillä on myös kokemusta reissun päällä olemisesta, sehän on asunut ties kuinka monta vuotta ulkomailla, ja osaa kyllä sanoa oikeat asiat oikeaan aikaan. Iskäkin on kuulemma hengessä mukana.

Reissun päällä ollessa on niin kovin tärkeää kuulla, että mut muistetaan myös kotona. Kiitos siitä äitille, timolle ja K:lle ja kaikille muillekin jotka on facebookissa ja muualla olleet yhteyksissä.

Tässä hieman päivitystä, palaan linjoille kun on lisää kerrottavaa !

-Laura

Ainiin, en ole ottanut vielä yhtään kuvia, mutta ryhdistäydyn kyllä sen suhteen. Ensimmäisiä kuvauskohteita on ehdottomasti keltaiset villasukat, jotka sain timon mummolta. Villasukat pelastaa! :)