Aika paljastaa huijaus: Kuten kuvasta näkyy, en olekaan Vancouverissa, vaan Karibialla, palmujen katveessa. No okei, olen mä täällä, mutta kyllä täällä on myös nuo palmut. Kuka oikeasti yhdistää sanat "Kanada" ja "palmupuut"? Nautiskelen täällä maailman isoimman maan parhaasta säästä, tai leudoimmasta olisi varmaan oikea sana. Tosin, se leuto tarkoittaa, yhden ystävän sanoin, että "Vancouverissa sataa vain kaksi kertaa vuodessa - molemmat sateet kestää 182 päivää". Mutta en nyt halua valittaa säästä, sillä säällä nyt on vähän tekemistä mun onnellisuuden kanssa. Ja en ainakaan yrittää selvittää tietäni jäätihku/loskasateen läpi. Ainakaan vielä, ja nyt kuitenkin on jo lokakuun loppu.
Koitan päästä asiaan! Tänään heräsin ihanaan auringonpaisteeseen! Eilen oli kuivaa mutta pilvistä, sitä edeltävät päivät satoi vettä niin, että kengät kastuivat kahden ulkona otetun askelen jälkeen. Onneksi Erika lainaa mulle sateenvarjoa, se on muutenkin ollut aivan ihana kämppis, täytyy kertoa lisää kun ehdin. Olen metsästänyt siistejä rubber bootseja-kumisaappaita-mutta sitten tietenkin ostin niiden sijaan mokkakengät. Käytännöllistä sanon minä, ja äiti varmaan nyökyttelee tyytyväisenä päätään. Hyvin kasvatettu tämä lapsi- tekee itsepäisesti juuri niin kuin ei olisi järkevää ja oman pään mukaan sanovat muut mitä tahansa. Eli toisinsanoen ihan tismalleen samoin kuin äitikin :)Tässä kuvassa muuten se auringonpaiste mihin heräsin. Vai oliko se sittenkin eilen?
Aamu vierähti aika normaalisti- skypessä ja hommasin K:lle auton käyttöön. Onneksi olen hyvin vaatimaton, enkä siis rehentele yhtään sillä faktalla että pystyin auttamaan ystävää toiselta puolelta maapalloa. Ja muuten- mä tosiaan olen ruvennut muka-urheilemaan! Päivittäin tulee käveltyä varmaan joku kymppi, koska mun mielestä mikään muu kuin kävely ei ole yhtä hyvä tapa tutustua uuteen (koti)kaupunkiin. Löytyy vahingossa vaikka mitä ihania juttuja ja paikkoja. Ainiin, ja Timo teki mulle saliohjelman, ja oon siis käyny myös salilla. En vaan keksi mitään tekosyitä livistää siitä kun se on tasan tossa alapuolella. Ei tarvitse edes työntää nenäänsä ulos, senkun suvaitsee laskeutua hissillä 18 kerrosta alaspäin. Mä metsästän uimapukua että pääsisin uimaankin ja sinne hiton höyryhuoneeseen jossa ne Kauniissa ja Rohkeissa aina välillä selvittää parisuhdedraamojaan. Tässä kuvassa on meidän keittiö.
Se asia, mistä tässä postauksessa halusin oikeasti puhua, on Vancouverin SeaWall, eli karkeasti suoraan suomennettuna merivalli. Se on kävely/lenkkeily/pyöräilyreitti, joka kulkee merenrantaa ympäri Stanley Parkia ja Vancouverin keskustaa (downtown). Varmaan yhden maailman parhaista upeista näkymistä tarjoava ulkoilureitti. Sen varrelta on otettu myös tuo ensimmäinen palmukuva. Tässä lisää maisemia Merivallin varrelta.
Mä en tiedä mikä se on, mutta mun mielestä rahtilaivoissa on jotain äärimmäisen kiehtovaa. Ehkä se on se eräänlainen kiinnittämättömyys ja vapaus: ne tulee satamakaupunkeihin, mutta suuntaa kuitenkin taas valtamerille. Tai ehkä se on se Albatrossi-biisi, jossa lauletaan Tornatorista. Ehkä ne symboloi mulle sitä että uskalsin lähteä taas matkaan. Joka tapauksessa, mä voisin viettää varmaan päivän vaan tuijottamalla rahtilaivoja.
Ainiin, jättäkää ihmeessä kommentteja tai jos haluatte kuulla lisää jostain. Vaikka Stanley Parkista, joka on saanut nimensä saman sedän mukaan kuin keneltä myös Stanley Cupkin. Tai unelmista ja niiden seuraamisesta. No, luultavasti kirjoitan vaikka ette haluaisikaan kuulla.
114 päivää Olympialaisiin. Aika juoksee jo nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti