Ihan vaan ihana päivä

Tänään oli taas äärettömän hyvä sää. Ihan täydellinen päivä liikkua kävellen, ja oon todella ihastunut kävelemiseen. Kotona inhosin kävelemistä, se tuntui jotenkin ihan liian hitaalta etenemiseltä paikasta toiseen, Ehkä se johtui siitä, että kävely tarkoitti nimenomaan vain siirtymistä pisteiden välillä. Täällä tuntuu ihan siltä, että kävellen saavuttaa tismalleen oikean tempon, ja jää aikaa katsella ympärilleen, ihan oikeasti nähdä mitä tapahtuu.

Tän kuvan otin jälleen merivallilta, tai oikeammin kuvasin sitä. Valkokattoinen rakennus Vancouver Canuckien kotiareena. Mun kotitalokin taitaa näkyä.

Tässä kuvassa on Chinatownin portti-sellainenkin täältä löytyy, Chinatown siis. En ole vielä ehtinyt tutustumaan. Sieltä pitäisi kuulemma saada oikein autenttista kiinalaista ruokaa, joka ei siis ole mitenkään yllättävää.

Joillakin ympäristöillä tai kaupunginosilla tai rakennuksilla saa mun mielikuvituksen laukkaamaan ja tulee tunne että niillä olisi tosi paljon kerrottavaa ja tarinoita jaettavaksi. Tänään seikkailin itseni myös Gastowniin, joka on se alue, mistä Vancouver on saanut alkunsa. Tämä kauounginosa on nimenomaan sellainen, joka tuntuu kuiskivan tarinoita jokaisella tiilellään. Mielikuvitus villiintyy! Gastown on jotenkin niin viimevuosisadalta, ja siitä tulee mielikuva jotenkin 1800-luvun Pariisista, vaikka siellä en ole vielä käynytkään. Tuntuu kuin täytyisi vaan kuunnella tarkasti ja siten pystyisi kuulemaan satavuotta sitten katuja tallanneet merimiehet ja hämärät salakapakat. Pysähdyin kahville nauttimaan tästä maisemasta, tosin en juuri tästä kohdasta,vaan aurinkoisemmasta:

Aurinko lämmitti mun selkää, ja mun ihana villainen ja pehmeä huivi oli kaulan ympärillä, käden ulottuvilla kupillinen kuumaa kahvia. Oli sellainen ihan täydellinen hetki, kirpeä mutta aurinkoinen syksyinen päivä. Ympäristö aikaansai ihan omanlaisensa tunnelman ja katselin ympärilleni ihan lumoutuneena. Näytti ihan siltä, kuin tuossa kuvassa näkyvillä vuorilla ja alhaalla roikkuvilla pilvillä olisi ollut hellä hetki menossa. Aikaa ei ole, tai ehkä mulla on kaikki aika maailmassa. Vanhoissa rakennuksissa on jotain rikkinäisen viekoittelevaa, kaikki koristukset parhaita päiviltä jäljellä, mutta ajan patinoimina. Ihan kuin rakennukset olisivat sellaisia vanhoja leidejä, joka pitää kaikkia kaulakorujaan ja silkkihanskoja päällä samaan aikaan, mutta eivät mitenkään pysty peittämään ajan kulkua. Savuisia salakapakoita.

Tässä alemmassa kuvassa Gastownin höyrykello. Se höyryää ja soittaa ihania sävelmiä tasatunnein. Paitsi että se on mennyt rikki ja nyt se soittelee niitä varttia vaille ja varttia yli. Tämän kertoi mulla Patrick, katuasukki. Lopuksi vielä kuva aurinkoisesta pohjois-Vancouverista. Kaikenkaikkiaan ihan loistava päivä!