Lyhyesti linjoilla

Blogihiljaisuus jatkuu enemmän tai vähemmän ensi tiistaihin asti, mutta nyt muutama sana viime päiviltä.

Nautin sunnuntaiaamun brunssin varsin mielenkiintoisessa paikassa- The Elbow Roomissa. Ensinnäkin, kun odottelimme "Wait to be seated-kyltillä" että joku ohjaisi meidät pöytään, kuului melkoisen käskevään sävyyn seuraava kommentti "Hello Ladies!", tervehdys naiset (seuralaiseni siis on poika). Olimme ihan vahingossa hypänneet sisään kahvilaan. josta olin toki kuullut. Täällä v*ttuillaan asiakkaille, ja se on yksi syistä miksi tänne tullaan aina vaan uudestaan syömään. Tässä yksi parhaista mitä kuulin:

Tarjoilija (keski-ikäinen, ah-niin-hurmaava sateenkaarilippumies): Haluatko vettä?

Asiakas: Kyllä kiitos!

Tarjoilija: No sitten sun täytyy nostaa perseesi ja mennä hakemaan sitä!

The Elbow Roomin idea on aika hieno. Perustajat pitivät isona tuhlauksena sitä ruoan määrää, joka ravintola-annoksissa jää yli. Siispä tässä kyseisessä ravintolassa annokset ovat suuria, mutta jos ei jaksa syödä kaikkea, tarjoilija tulee ja huutaa asiakkaalle ja sitten asiakkaan täytyy tehdä rahallinen lahjoitus Vancouverin ruokapankille. Söin kaiken, mikä melkein vähän harmittaa, sillä tosi kekseliäitä juttuja työntekijöiden suusta pääsi, kun saivat tilaisuuden antaa palautetta.

Olen kuullut, että matkustamisessa yksi parhaita asioita on päästä takaisin kotiin. Huomasin tällä viikolla, että tästä mun kämpästä on tullut mulle koti, kun palasin muutaman yön mittaiselta reissulta omaan huoneeseen ja sänkyyn. Oli tosi hämmentävää huomata, että tosiaan huokasin syvään ja rentouduin kun pääsin taas tähän ympäristöön. Olen kotiutunut nopeasti.

Välillä mä oikein järkytyn, kun tajuan miten aika juoksee. Olen ollut täällä parin päivän päästä kuukauden. Miten se on mahdollista? Yritän muistuttaa itseäni joka aamu, että tajuaisin nautiskella joka hetkestä. Tehkää tekin tänään jotain sellaista mistä todella nautitte. Life's too short.

Onnellinen Päivitys Seattlesta

Mun aamu alkoi aikaisin, kun lähdin matkaamaan kohti Seattlea. Saan tänään (kolmen tunnin päästä) kovasti odotettua seuraa Suomesta, ja tätä kyseistä herrasmiestä vastaan siis lähdin toiseen maahan. Toki mun matkani on huomattavan paljon lyhyempi kuin T:n :)

Tämä saattaa tulla vähän yllätyksenä, mutta mä en ole kovin hyvä matkustamaan. Tarkemmin sanottuna olen hieman "harmaiden pilvien" vaikutukselle altis, tarkoittaen nyt sitä, että uudessa paikassa oon aina vähän järkyttynyt ja ravisteltu. Varsinkin, jos taivas on ihan harmaa ja jalat on märät, niinkuin tänään. Sitten kun samalla raahaa ihan liikaa matkatavaroita mukanaan, tuntuu että fyysinen kuormittuminen lisää vaan päänsisäistä kuormaa. Tulee sellainen olo, et miksei ole kotona peiton alla juomassa teetä. Näissä tilanteissa mulla usein menee automaattiohjaus päälle, jota kuvaisin ehkä jonkinlaisena yliminänä. Pään sisällä kaikuu, että noniin, asiat ei ole ollenkaan hullummin, saat kohta seuraa, nyt vaan hoidetaan asiat kuntoon ja suunnataan lentokentälle. Onko nälkä? On. No etsitään ruokaa! Mitä seuraavaksi? Tarvitsen nettiyhteyden. No täältä se löytyi! Hullulta kuulostaa, mutta pirun hyvin toimii. Ihan huikeata on se, että mun ei tarvitse kuin pään sisällä selvittää se asia mitä tarvitsen, ja jo se melkeinpä ilmestyy jostain.

Nyt pääsen siihen asiaan, joka inspiroi koko tämän kirjoitussession. Näin Cyper-Dog nettikahvilamainoksen pari minuuttia sen jälkeen kun ehdin nettiä kaivata. Mielessä oli jokseenkin pelkistetty, avaruushenkinen hopeapäälysteinen tylsä ja jättimäinen nettikahvila. Kuinka väärässä olinkaan! Kävelin korttelin verran ja astuin sisään piskuiseen kulmakahvilaan... WOW! Tämä on ihan eri vuosikymmeneltä- Kuvailisin suunnilleen näin: hipit kohtaavat grungen-Hollywoodin kulta-ajat-Albert Einsteinin ja iloisen 20-luvun. Täällä on puna-oranssit seinät, omistaja on harmaahiuksinen batiikkivärjättyä paitaa käyttävä maailman lämpöisin (jokainen lause päättyy Darling-kultaseni) nainen joka on ihan varmaan ollut Woodstockissa vuonna -69. Seinät on vuorattu julisteilla Audrey Hepburnista ja John F.Kennedystä Miles Davisiin ja Bob Marleyyn. Tiedättekö miltä tuntuu, kun jalat märkänä ja ihan puhki väsyneenä saa istua pehmeälle sohvalle pehmolelukoirien (kyllä) väliin? Kaikki maailman asiat korjaantuvat, niin yksinkertaista se on. Asiaa auttaa kovasti myös tumma suklaa ja kupillinen ehdottomasti parasta lattea, mitä olen koskaan missään ikinä juonut. Telkkarista tulee Frankenstain ja musiikkina on jotain brasilialaista, kuulemma.

Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla :) Mulla on taas oikein hyvä olla ja mahassa kuplii kun lento Lontoosta laskeutuu parin tunnin kuluttua. Siihen asti taidan nautiskella tästä ympäristöstä.

Ihan vaan ihana päivä

Tänään oli taas äärettömän hyvä sää. Ihan täydellinen päivä liikkua kävellen, ja oon todella ihastunut kävelemiseen. Kotona inhosin kävelemistä, se tuntui jotenkin ihan liian hitaalta etenemiseltä paikasta toiseen, Ehkä se johtui siitä, että kävely tarkoitti nimenomaan vain siirtymistä pisteiden välillä. Täällä tuntuu ihan siltä, että kävellen saavuttaa tismalleen oikean tempon, ja jää aikaa katsella ympärilleen, ihan oikeasti nähdä mitä tapahtuu.

Tän kuvan otin jälleen merivallilta, tai oikeammin kuvasin sitä. Valkokattoinen rakennus Vancouver Canuckien kotiareena. Mun kotitalokin taitaa näkyä.

Tässä kuvassa on Chinatownin portti-sellainenkin täältä löytyy, Chinatown siis. En ole vielä ehtinyt tutustumaan. Sieltä pitäisi kuulemma saada oikein autenttista kiinalaista ruokaa, joka ei siis ole mitenkään yllättävää.

Joillakin ympäristöillä tai kaupunginosilla tai rakennuksilla saa mun mielikuvituksen laukkaamaan ja tulee tunne että niillä olisi tosi paljon kerrottavaa ja tarinoita jaettavaksi. Tänään seikkailin itseni myös Gastowniin, joka on se alue, mistä Vancouver on saanut alkunsa. Tämä kauounginosa on nimenomaan sellainen, joka tuntuu kuiskivan tarinoita jokaisella tiilellään. Mielikuvitus villiintyy! Gastown on jotenkin niin viimevuosisadalta, ja siitä tulee mielikuva jotenkin 1800-luvun Pariisista, vaikka siellä en ole vielä käynytkään. Tuntuu kuin täytyisi vaan kuunnella tarkasti ja siten pystyisi kuulemaan satavuotta sitten katuja tallanneet merimiehet ja hämärät salakapakat. Pysähdyin kahville nauttimaan tästä maisemasta, tosin en juuri tästä kohdasta,vaan aurinkoisemmasta:

Aurinko lämmitti mun selkää, ja mun ihana villainen ja pehmeä huivi oli kaulan ympärillä, käden ulottuvilla kupillinen kuumaa kahvia. Oli sellainen ihan täydellinen hetki, kirpeä mutta aurinkoinen syksyinen päivä. Ympäristö aikaansai ihan omanlaisensa tunnelman ja katselin ympärilleni ihan lumoutuneena. Näytti ihan siltä, kuin tuossa kuvassa näkyvillä vuorilla ja alhaalla roikkuvilla pilvillä olisi ollut hellä hetki menossa. Aikaa ei ole, tai ehkä mulla on kaikki aika maailmassa. Vanhoissa rakennuksissa on jotain rikkinäisen viekoittelevaa, kaikki koristukset parhaita päiviltä jäljellä, mutta ajan patinoimina. Ihan kuin rakennukset olisivat sellaisia vanhoja leidejä, joka pitää kaikkia kaulakorujaan ja silkkihanskoja päällä samaan aikaan, mutta eivät mitenkään pysty peittämään ajan kulkua. Savuisia salakapakoita.

Tässä alemmassa kuvassa Gastownin höyrykello. Se höyryää ja soittaa ihania sävelmiä tasatunnein. Paitsi että se on mennyt rikki ja nyt se soittelee niitä varttia vaille ja varttia yli. Tämän kertoi mulla Patrick, katuasukki. Lopuksi vielä kuva aurinkoisesta pohjois-Vancouverista. Kaikenkaikkiaan ihan loistava päivä!

There Is Even More! Eli vielä lisää!

Löysin ihan ihme masiinan tuolta alhaalta. Se on sellainen kosketusnäyttöinen "alekuponkikone", johon Vancouverilaiset yritykset voi listailla tarjouksiaan. Sitä kun selaili, niin löysin sieltä mm. kaksi yhden hinnalla-pääruokia ravintoloissa, ilmaisia joogatunteja ja jopa ilmaisen personal trainer-tunnin. Huh, musta alkaa tuntua että kohta mun vuokra maksaa itse itsensä.

Tänään oli taas sellainen kummallinen sääpäivä, että aamulla satoi vettä taivaantäydeltä. Sanoin Erikalle, että mun on pakko lähteä tonne ulos sateeseen (kokeilemaan pystynkö nostamaan rahaa, oli hieman ongelmia). Erika sanoi, että ehkä se kohta loppuu. Kymmenen minuutin päästä aurinko paistoikin sitten jo täydeltä terältä. Tästä maanantaista muodostui mitä mainioin päivä, kun lopulta taivas oli ihan sininen, ilman pilven pilveä.

Onnistuin onneksi nostamaan rahaa, joten sekin ongelma on poistunut. Suuntasin Kitsilanoon, joka on kaupunginosa tossa heti toisella puolella siltaa. Anna asuu siellä, ja bongasin ennen viime perjantain kokkailuja sieltä uimapukukaupan jossa oli alet päällä. Mun missio oli siis metsästää sellainen. Kamalan helposti täälläkin meinaa juuttua rutiineihin, siis aina vaan pyöriä samat kadut samassa järjestyksessä, vaikka joka kerta kun muuttaa reittejä, löytää jotain uutta ja innostavaa. Oli tosi virkistävää mennä Kitsilanoon vaihteeksi toista siltaa pitkin (tää keskusta on tavallaan omalla niemenkärjellään, ja tänne johtaa kolme eri siltaa). Ensitöikseni bongasin West 4th Avenuelta trift storen, eli-diddidii-kirpparin! Rakastan tehdä löytöjä kirppareilta, ja oon jopa aika hyvä siinä. Tähän mut on opettanut kukas muukaan kuin Sipuli eli Outi. No, tänään sitten löysin ihanan mekon seitsemällä dollarilla. Jatkoin matkaani, ja koska mun on suunnattoman vaikea ohittaa kirjakauppaa, niin sujahdin sitten second hand-sellaiseen. Ihan vain katsomaan, tiedättehän! Mun rinkka oli jo tulomatkalla tupaten täynnä, joten mulla ei yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuutta ostaa yhtään mitään täältä, varsinkaan kirjoja. Kuten varmaan jo arvasittekin, ostin sitten kirjoja.

Tutkailin Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat, Prey, Love ja se tuntui kädessä niin mukavalta. Ensinnäkin se on pokkari, ja ihanan pehmeä (!) jotenkin. Sivut on ohuita ja kansikin miellytti (ja kyllä, mä tuomitsen kirjoja myös kannen perusteella). Aina kannattaa ostaa kirja jos se tuntuu pehmeältä käsiin ja on ihanan vaalea. Okei,  toki sisältöhän se oli joka lopulta mut vakuutti siitä etten voi jättää sitä ajelehtimaan. Kirja kertoo yhden naisen matkasta Italian, Intian ja Indonesian halki, ja samalla myös siitä, miten tämä kyseinen Elizabeth etsii itseään ja tarkoitusta elämälleen. Liippaa kuulkaa tuo aihepiiri riipaisevan läheltä. Älkää nyt toki luulko että olisin tyytymätön elämääni tai mun ihmisiin, tai että mä olisin kamalan hukassa-en mä ole. Tunnen itseni erittäin onnekkaaksi ja kiitolliseksi siitä mitä kaikkea multa on, ja ennen kaikkea siitä että mulla on niin upeita ihmisiä ympärillä, usein mä jopa ihmettelen että miten oonkin onnistunut saamaan teidät kaikki mun elämään. Ja oon mä kokoajan myös tosi onnellinen, ei siitä ole kysymys. No nyt mua melkein itkettää, ja jos mä yhtään K:ta tunnen, niin se nyt ainakin jo poraa :P Olen kuitenkin todennut, että kaikkein eniten opin reissun päällä, ja mitä ihmeellisimpiä asioita. Siinähän sitä on jo motiivia matkustamiseen ja siitä lukemiseen. Mielenkiinnolla siis odotan että mitä kirjalla on tarjota.

Toinen kirjalöytö oli Stephenie Meyerin Eclipse, eli Twilight-sarjan kolmonen. Se on yksi kirjasarja, jonka haluan kerätä kokonaan, oli sitten kuin chic-lit tahansa. Seukkutyttö Outi lainasi mulle kaikki neljä keväällä, ja jos mä jotain kirja-asioissa kuuntelen, niin se on Onski. Ollaan sen verran monta tuntia vietetty hevosten selässä puhumassa HP:stä sellaisella paatoksella, etten hetkeäkään epäile kun se tyttö sanoo jonkun kirjan imevän mukanaan. No, kaiken tän shoppailun jälkeen mua vähän hirvittää T:n puolesta, joka joutuu varmaan raahaan puolet näistä mukanaan takaisin kotiin. Ja puolet niistä kamoista jotka mä toin tänne mukanani pari viikkoa sitten. Mä en tajua miten ihmeessä mä olen pakannut mukaani vaan kaikkea epäkäytännöllistä ja mustaa ja harmaata, vaikka luulin pakanneeni tosi hyvin! No, Sipuli varmaan tajuaa, koska me jotenkin aina löydetään kaupasta vaan mustia vaatteita. Oliks muitakin värejä olemassa?

No tässä vielä kuva mun löydöistä, ja kyllä, löysin myös biksut.

There Is More!

Pakko tulla kirjoittamaan vähän lisää, sillä olen maailman eniten innoissani! Erika sai mut tänään lopultakin houkuteltua uima-altaalle... ja yllätys seurasi toistaan! Kokeilin ensinnäkin höyryhuonetta, ja ihan kivahan se on. Kaikki supersaunojat siellä varmaan palelee, mutta mä kun tunntetusti kestän heikosti löylyjä, tollanen 40 astetta kosteutta on oikein mainio rentoutumiseen. Höyryhuoneesta hypättiin uima-altaaseen, ja se on kyllä tosi virkistävää ja myös tosi hyvää reeniä. Nam. Mutta varsinainen yllätys tuli vastaan, kun nousin altaasta. Meillä on SAUNA! Oon niin innoissani, koska kotona oon aika laiska saunomaan. Siihen on syynä ainoastaan se, ettei mulla ole saunavuoroa. Nyt pääsen saunaan tosi helposti ja joka päivä, jos haluan.

Eihän ne yllätykset siihen loppuneet. Meidän talossa on myös elokuvateatteri ja sellainen olohuone-teatteri, jossa on sohvia ja tosi iso telkkari. Ihan olohuone-tyylinen. Käytiin Erikan kanssa katsomassa nekin, ja todettiin että meidän pitää pitää mulle muuttobileet ja myös joulubileet ja vaikka mitä. Ja noi kaikki on meidän asukkaiden ilmaisessa käytössä, ja parasta on tietenkin se, ettei kukaan niitä juuri koskaan käytä!

Sipuli sun täytyy tulla tänne!

Viikonloppu #2

Mulla on ollut oikein mukava viikonloppu. Perjantai-iltana saatiin Annan kanssa lopultakin aikaiseksi kokkailla vähän ruokaa. Listalla oli tietenkin lohta Granville Island Public Marketista ja vihanneksia. Erikaa naurattaa kun teen jatkuvasti lohta. Se vaan on niin hyvää täällä! Olin vastuussa lohesta, ja se onnistui aika hyvin. Saan kuulemma tehdä sitä uudestaankin. Tykkään tehdä ruokaa kavereille. Kuvia ei nyt sitten tullut otettua, mutta ehkä ensi kerralla. Kun käytiin hakemassa pullo viiniä, ja esittelin mun suomalaista ajokorttia, myyjämies bongas heti et oon Suomesta. Sillä oli suomalaiset sukujuuret. Vancouver on über-kansainvälinen.

Oonko jo maininnut näistä lintusista joita täällä on jokapuolellla? En ole vielä nähnyt kahta samanlaista.

Lauantai oli ihan mielettömän upea päivä. Aurinko paistoi ja oli tosi lämmin, ihan kuin olisi alkusyksy Suomessa. Käytiin Annan kanssa vähän syömässä Nachoja, kun meillä molemmilla oli Syö mitä haluat-päivä. Ei ollu parhaat nachot mitä oon syönyt, mikään ei tunnu pääsevän samalle tasolle kuin ne mitä syötiin Astan ja Sipulin kanssa pari vuotta sitten Waterloossa. Niiden ohella seurattiin vähän NHL-lätkää, kun Vancouver Canucks pelasi Torontoa vastaan. Ihan hullua lätkäkansaa nämä. Tosin niinkai suomalaisetkin on. Sitten triviaa! Miksi Kanadan lipussa on vaahteranlehti?

Vastaus on kuulemma se, että koska Kanada on niin suuri maa (maailman suurin kai), niin tarvittiin jotain, mikä yhdistää kansaa rannikolta rannikolle. Vaahtera kasvaa joka puolella, niin se oli sit helppo valinta. Kerroin tämän siksi, että jos joku sattumalta joskus hakee Kanadan kansalaisuutta, ja kansalaisuustestissä kysytään että miksi lipussa on vaahtera... No, osaa sitten vastata siihen.

Botoxia,kiitos?

Heippa. Mulle tarjottiin juuri botoxia. Tuolla kadulla. Tosin mä en kuulemma sitä tarvisisi, mutta sitä olis nyt alessa saatavilla. No, taidan kuitenkin vielä jättää väliin, haluan nimittäin, että mulla säilyy kasvojen ilmeet. Mä olen ollut tänään kokopäivän vaan sisällä, koska mun piti odottaa putkimiestä. Meidän vessa oli rikki, ja meidän piti aina ajella hissillä alimpaan kerrokseen vessaan. No putkimies tuli ja aiheutti tulvan. Erika halusi kuitenkin välttämättä siivota sen, joten en laittanut vastaan. Ainiin, ja meidän kämpässä käy kolmen kuukauden välein vuokranantajan puolesta tarkastaja, joka katsoo ettei me kasvateta pilveä. No se kävi eilen, ja saatiin puhtaat paperit (huh) joten nyt voidaan sitten alkaa kasvattamaan uusia puskia.

Vähän pysähtynyttä tämä aika täällä juuri tällä hetkellä, vaikka tajuankin että se on ohimenevä ilmiö. Tanssikurssit alkaa vasta ensiviikolla, ja työtkin silloin kai joskus kuukauden päästä. Että nyt tavallaan vaan luen kirjoja (hain kirjastokortin) ja mukaurheilen ja hengailen. Ensi viikolla tietty varmaan tulee vähän muutosta kun meen käymään Seattlessa, joka on neljän tunnin bussimatkailun päässä täältä.

Erika kokkaili toissailtana Macaroni-and-Cheeseä. Se tarjosi sitä mullekin maistettavaksi (siis tätä amerikan lohturuokaa), mutta huomasi sitten että olikin vahingossa laittanut REILUSTI suolaa. Lopulta meidän illallinen näytti sitten tältä (tämä kuva on erityisesti Iidalle, joka rakastaa mössöjä <3):