Kisafiiliksiä I

Eilen ne sitten alkoi. Epäuskoisen hämmentyneen innostunut fiilis, ja tuntuu että koko maailma on täällä. Torstaina olin Annan kanssa Kitsilanossa katsomassa Olympiatulen kulkua. Annan lempikauppa, Adrenaline, järjesti soihtubileet, ja oltiin niissä mukana. Adrenalinen tytöt ja pojat olivat järjestäneet arvonnan, jossa arpoina toimi nippu kanadan lippuja. Voitin heti pääpalkinnon, ja käytin lahjakortin kierrätysmateriaaleista valmistettuun nahkalompakkoon. Se on ihana! Torstaina meillä oli myös koulutus Cypressilla. Pikkuhiljaa alan ymmärtää, kuinka isosta tapahtumasta on kyse.

Perjantaina aamulla lähdin kaupungille tunnustelemaan fiiliksiä. Bongasin mm. olympiatulta kantaneen miehen, jonka kanssa pääsin kuvaan kannattelemaan soihtua. Tässä kuvasaldoa:

Countdown. Vähiin käy jo tässä kuvassa. Kun tulin Vankkuun, päiviä oli jäljellä ~130. Kuvan ottohetkellä enää kahdeksan tuntia.

Perjantai-iltana avajaisseremonian lähestyessä kävelin ympäriinsä, ja sattumalta törmäsin työkavereihin. Liityin seuraan, ja onnistuimme löytämään (neljännellä yrittämällä) pubin, jossa avajaisia pääsi seuraamaan. Siinä ryhmässä ollessani, hieman haikeana mietin, että jaettu ilo on parasta. Olin onnellinen, että sain todistaa niin upeaa tapahtumaa ystävien seurassa, mutta samalla mietin kaikkia ihmisiä kotona. Olen niin monta kertaa sanonut, että asioiden merkityksen tajuaa vasta, kun on vähän aikaa ilman.

Tänään mulla on ensimmäinen työvuoro!

Whistler

Keskiviikko-aamuna heräsin aikaisin aamulla, sillä oli viimeinkin koittanut se päivä, että pääsin Whistleriin lautailemaan! Whistler on yksi Pohjois-Amerikan parhaista laskumestoista, ja voin kyllä yhtyä tähän mielipiteeseen täysin. Kaksi vuorta, Whistler ja Blackcomb takaavat sen, että laskettavaa on enemmän kuin ehtii mitenkään käymään läpi. Ja sitten se lumi! Ihan parasta millä olen ikinä laskenut (joka nyt ei tietenkään ole kamalan paljon).

Vancouverista Whistleriin kuljetaan Sea to Sky-nimistä valtatietä pitkin, joka on yksi maailman kauneimmista. Katsokaa vaikka, miltä näytti aamuhämärässä:

Vuoria ja vettä! Pysähdyttiin matkalla pikkuruiseen kahvilaan, joka tarjosi ihan mielettömän hyvää Bremeä, eli kermaan tehtyä lattea. Nomnomnom!

Mukana matkassa oli Erika ja E:n ystävä Mike. Oli tosi kiva laskea ekaa kertaa Whistlerissä, kun oli niin hyvät oppaat. Tai oikeastaan opas, sillä E viuhahti hyvin nopeasti omille teilleen, joten Mike esitteli mulle rinteitä. Hisseissä keskusteltiin matkustamisesta, ja siitä että aina saa hyvän vastaanoton, jos olettaa että ihminen, jonka kanssa on tekemisissä, on mukava.

Kaikenkaikkiaan ihana päivä rinteessä, ja nyt olen kiertänyt kaikki kisapaikat lukuunottamatta BC Placea, joka on lätkähalli tossa kulman takana. Varmaan ehdin sinnekin, JEE!

Omppupiirakkaa

Mä olen omituinen, pakko myöntää. Mä kuuntelin Tapani Kansan (!!) Veikko Niemistä, koska se on vaan niin renkuttava fusku, ja oon pakottanut Tn tanssimaan sitä mun kanssa monetmonet kerrat. Hyviä muistoja. No kuitenkin, Veikko Niemisestä tuli mieleen, että tiistaina täällä alkaa olympialaisten oheistoimintana tanssimaratooni, jonka juuret ulottuvat kolkytluvun Amerikkaan ja sellaiseen elokuvaan kuin Ammutaanhan hevosiakin. Ideana on tanssia neljä tuntia, ja pysähtyä ei saa. Musiikkina on ihan kaikkea, swingeistä discoon. Täytyy mennä, koska yksi maailman parhaista asioista on tanssia kunnes tipahtaa, eikä enää vaan pysty.

Tehtiin eilen omppupiirakkaa!Raakana:

Ja uunista tulleena:

Tätä on enää palanen jäljellä. Ei hullumpaa lauantai-illan ajanvietettä. Ja hyvää!

Olipa kerran 6 päivää Olympialaisiin

Heräsin aamulla auringonpaisteeseen, ja niin alkoi tämä mainio lauantaipäivä. Olin sopinut Erikan kanssa, että lähdetään tutkailemaan olympiakylää, ja muita olympiamestoja. Mä olin ihan unohtanut, että olympialaiset oli se ensimmäinen kimmoke työluvan hakemiselle. Nyt kisat on ihan kulman takana!

Tässä kuvassa olen minä ja Olympiaratikka. Sillä pääsee kivasti suoraan olympiakylään...

...johon ei kylläkään pääse kulkemaan. Huippu-urheilijoilla pitää olla kuulemma rauha. Aussit oli koristaneet oman rakennuksensa jättimäisellä kengurulipulla.

Seuraava kohde oli YVR, lentokenttä, koska haluttiin nähdä, miten se on koristeltu. Siellä suurin osa Vancouveriin saapuvista kuitenkin saa ensituntuman kaupunkiin.

Richmondissa, joka on kaupunki ihan Vancouverin kyljessä, tai no melkein, kisaillaan ainakin pikaluistelu. Haluttiin käydä katsastamassa kisapuitteet. SkyTrain-asemalla oli eri koulujen tekemiä tervehdysjulisteita, ja tähän oli mahtunut myös Suomen lippu, JEE! Vancouverissa on suunnilleen kuukauden päivät tervehditty maailmaa "Welcome World", erilaisin bannerein.

Tässä toinen :) Lumihiutaleita ei kyllä hirveämmin ole näkynyt, tänäänkin oli joku 15 astetta lämmintä. Whistlerissä on kyllä lunta, ja sisäkisailut ei sitä kaipaakaan. Tällä hetkellä ainoa joka kärsii satamattomuudesta on kotoinen Cypress.

Maisemakuvia Richmondista, matkalla Olympic Ovalille. Erika sanoi mulle tänään noin kaksikymmentä kertaa, että "I love the mountains". Kävi selväksi, enkä voi oikein vastaankaan väittää.

Sunny Days :D

Ja itse Ovaali.

Granville-katu. Täällä rupeaa olemaan jo melkoinen kuhina. Ens viikolla alkaa työt! JEE!