Onnellinen Päivitys Seattlesta

Mun aamu alkoi aikaisin, kun lähdin matkaamaan kohti Seattlea. Saan tänään (kolmen tunnin päästä) kovasti odotettua seuraa Suomesta, ja tätä kyseistä herrasmiestä vastaan siis lähdin toiseen maahan. Toki mun matkani on huomattavan paljon lyhyempi kuin T:n :)

Tämä saattaa tulla vähän yllätyksenä, mutta mä en ole kovin hyvä matkustamaan. Tarkemmin sanottuna olen hieman "harmaiden pilvien" vaikutukselle altis, tarkoittaen nyt sitä, että uudessa paikassa oon aina vähän järkyttynyt ja ravisteltu. Varsinkin, jos taivas on ihan harmaa ja jalat on märät, niinkuin tänään. Sitten kun samalla raahaa ihan liikaa matkatavaroita mukanaan, tuntuu että fyysinen kuormittuminen lisää vaan päänsisäistä kuormaa. Tulee sellainen olo, et miksei ole kotona peiton alla juomassa teetä. Näissä tilanteissa mulla usein menee automaattiohjaus päälle, jota kuvaisin ehkä jonkinlaisena yliminänä. Pään sisällä kaikuu, että noniin, asiat ei ole ollenkaan hullummin, saat kohta seuraa, nyt vaan hoidetaan asiat kuntoon ja suunnataan lentokentälle. Onko nälkä? On. No etsitään ruokaa! Mitä seuraavaksi? Tarvitsen nettiyhteyden. No täältä se löytyi! Hullulta kuulostaa, mutta pirun hyvin toimii. Ihan huikeata on se, että mun ei tarvitse kuin pään sisällä selvittää se asia mitä tarvitsen, ja jo se melkeinpä ilmestyy jostain.

Nyt pääsen siihen asiaan, joka inspiroi koko tämän kirjoitussession. Näin Cyper-Dog nettikahvilamainoksen pari minuuttia sen jälkeen kun ehdin nettiä kaivata. Mielessä oli jokseenkin pelkistetty, avaruushenkinen hopeapäälysteinen tylsä ja jättimäinen nettikahvila. Kuinka väärässä olinkaan! Kävelin korttelin verran ja astuin sisään piskuiseen kulmakahvilaan... WOW! Tämä on ihan eri vuosikymmeneltä- Kuvailisin suunnilleen näin: hipit kohtaavat grungen-Hollywoodin kulta-ajat-Albert Einsteinin ja iloisen 20-luvun. Täällä on puna-oranssit seinät, omistaja on harmaahiuksinen batiikkivärjättyä paitaa käyttävä maailman lämpöisin (jokainen lause päättyy Darling-kultaseni) nainen joka on ihan varmaan ollut Woodstockissa vuonna -69. Seinät on vuorattu julisteilla Audrey Hepburnista ja John F.Kennedystä Miles Davisiin ja Bob Marleyyn. Tiedättekö miltä tuntuu, kun jalat märkänä ja ihan puhki väsyneenä saa istua pehmeälle sohvalle pehmolelukoirien (kyllä) väliin? Kaikki maailman asiat korjaantuvat, niin yksinkertaista se on. Asiaa auttaa kovasti myös tumma suklaa ja kupillinen ehdottomasti parasta lattea, mitä olen koskaan missään ikinä juonut. Telkkarista tulee Frankenstain ja musiikkina on jotain brasilialaista, kuulemma.

Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla :) Mulla on taas oikein hyvä olla ja mahassa kuplii kun lento Lontoosta laskeutuu parin tunnin kuluttua. Siihen asti taidan nautiskella tästä ympäristöstä.

Ihan vaan ihana päivä

Tänään oli taas äärettömän hyvä sää. Ihan täydellinen päivä liikkua kävellen, ja oon todella ihastunut kävelemiseen. Kotona inhosin kävelemistä, se tuntui jotenkin ihan liian hitaalta etenemiseltä paikasta toiseen, Ehkä se johtui siitä, että kävely tarkoitti nimenomaan vain siirtymistä pisteiden välillä. Täällä tuntuu ihan siltä, että kävellen saavuttaa tismalleen oikean tempon, ja jää aikaa katsella ympärilleen, ihan oikeasti nähdä mitä tapahtuu.

Tän kuvan otin jälleen merivallilta, tai oikeammin kuvasin sitä. Valkokattoinen rakennus Vancouver Canuckien kotiareena. Mun kotitalokin taitaa näkyä.

Tässä kuvassa on Chinatownin portti-sellainenkin täältä löytyy, Chinatown siis. En ole vielä ehtinyt tutustumaan. Sieltä pitäisi kuulemma saada oikein autenttista kiinalaista ruokaa, joka ei siis ole mitenkään yllättävää.

Joillakin ympäristöillä tai kaupunginosilla tai rakennuksilla saa mun mielikuvituksen laukkaamaan ja tulee tunne että niillä olisi tosi paljon kerrottavaa ja tarinoita jaettavaksi. Tänään seikkailin itseni myös Gastowniin, joka on se alue, mistä Vancouver on saanut alkunsa. Tämä kauounginosa on nimenomaan sellainen, joka tuntuu kuiskivan tarinoita jokaisella tiilellään. Mielikuvitus villiintyy! Gastown on jotenkin niin viimevuosisadalta, ja siitä tulee mielikuva jotenkin 1800-luvun Pariisista, vaikka siellä en ole vielä käynytkään. Tuntuu kuin täytyisi vaan kuunnella tarkasti ja siten pystyisi kuulemaan satavuotta sitten katuja tallanneet merimiehet ja hämärät salakapakat. Pysähdyin kahville nauttimaan tästä maisemasta, tosin en juuri tästä kohdasta,vaan aurinkoisemmasta:

Aurinko lämmitti mun selkää, ja mun ihana villainen ja pehmeä huivi oli kaulan ympärillä, käden ulottuvilla kupillinen kuumaa kahvia. Oli sellainen ihan täydellinen hetki, kirpeä mutta aurinkoinen syksyinen päivä. Ympäristö aikaansai ihan omanlaisensa tunnelman ja katselin ympärilleni ihan lumoutuneena. Näytti ihan siltä, kuin tuossa kuvassa näkyvillä vuorilla ja alhaalla roikkuvilla pilvillä olisi ollut hellä hetki menossa. Aikaa ei ole, tai ehkä mulla on kaikki aika maailmassa. Vanhoissa rakennuksissa on jotain rikkinäisen viekoittelevaa, kaikki koristukset parhaita päiviltä jäljellä, mutta ajan patinoimina. Ihan kuin rakennukset olisivat sellaisia vanhoja leidejä, joka pitää kaikkia kaulakorujaan ja silkkihanskoja päällä samaan aikaan, mutta eivät mitenkään pysty peittämään ajan kulkua. Savuisia salakapakoita.

Tässä alemmassa kuvassa Gastownin höyrykello. Se höyryää ja soittaa ihania sävelmiä tasatunnein. Paitsi että se on mennyt rikki ja nyt se soittelee niitä varttia vaille ja varttia yli. Tämän kertoi mulla Patrick, katuasukki. Lopuksi vielä kuva aurinkoisesta pohjois-Vancouverista. Kaikenkaikkiaan ihan loistava päivä!

There Is Even More! Eli vielä lisää!

Löysin ihan ihme masiinan tuolta alhaalta. Se on sellainen kosketusnäyttöinen "alekuponkikone", johon Vancouverilaiset yritykset voi listailla tarjouksiaan. Sitä kun selaili, niin löysin sieltä mm. kaksi yhden hinnalla-pääruokia ravintoloissa, ilmaisia joogatunteja ja jopa ilmaisen personal trainer-tunnin. Huh, musta alkaa tuntua että kohta mun vuokra maksaa itse itsensä.

Tänään oli taas sellainen kummallinen sääpäivä, että aamulla satoi vettä taivaantäydeltä. Sanoin Erikalle, että mun on pakko lähteä tonne ulos sateeseen (kokeilemaan pystynkö nostamaan rahaa, oli hieman ongelmia). Erika sanoi, että ehkä se kohta loppuu. Kymmenen minuutin päästä aurinko paistoikin sitten jo täydeltä terältä. Tästä maanantaista muodostui mitä mainioin päivä, kun lopulta taivas oli ihan sininen, ilman pilven pilveä.

Onnistuin onneksi nostamaan rahaa, joten sekin ongelma on poistunut. Suuntasin Kitsilanoon, joka on kaupunginosa tossa heti toisella puolella siltaa. Anna asuu siellä, ja bongasin ennen viime perjantain kokkailuja sieltä uimapukukaupan jossa oli alet päällä. Mun missio oli siis metsästää sellainen. Kamalan helposti täälläkin meinaa juuttua rutiineihin, siis aina vaan pyöriä samat kadut samassa järjestyksessä, vaikka joka kerta kun muuttaa reittejä, löytää jotain uutta ja innostavaa. Oli tosi virkistävää mennä Kitsilanoon vaihteeksi toista siltaa pitkin (tää keskusta on tavallaan omalla niemenkärjellään, ja tänne johtaa kolme eri siltaa). Ensitöikseni bongasin West 4th Avenuelta trift storen, eli-diddidii-kirpparin! Rakastan tehdä löytöjä kirppareilta, ja oon jopa aika hyvä siinä. Tähän mut on opettanut kukas muukaan kuin Sipuli eli Outi. No, tänään sitten löysin ihanan mekon seitsemällä dollarilla. Jatkoin matkaani, ja koska mun on suunnattoman vaikea ohittaa kirjakauppaa, niin sujahdin sitten second hand-sellaiseen. Ihan vain katsomaan, tiedättehän! Mun rinkka oli jo tulomatkalla tupaten täynnä, joten mulla ei yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuutta ostaa yhtään mitään täältä, varsinkaan kirjoja. Kuten varmaan jo arvasittekin, ostin sitten kirjoja.

Tutkailin Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat, Prey, Love ja se tuntui kädessä niin mukavalta. Ensinnäkin se on pokkari, ja ihanan pehmeä (!) jotenkin. Sivut on ohuita ja kansikin miellytti (ja kyllä, mä tuomitsen kirjoja myös kannen perusteella). Aina kannattaa ostaa kirja jos se tuntuu pehmeältä käsiin ja on ihanan vaalea. Okei,  toki sisältöhän se oli joka lopulta mut vakuutti siitä etten voi jättää sitä ajelehtimaan. Kirja kertoo yhden naisen matkasta Italian, Intian ja Indonesian halki, ja samalla myös siitä, miten tämä kyseinen Elizabeth etsii itseään ja tarkoitusta elämälleen. Liippaa kuulkaa tuo aihepiiri riipaisevan läheltä. Älkää nyt toki luulko että olisin tyytymätön elämääni tai mun ihmisiin, tai että mä olisin kamalan hukassa-en mä ole. Tunnen itseni erittäin onnekkaaksi ja kiitolliseksi siitä mitä kaikkea multa on, ja ennen kaikkea siitä että mulla on niin upeita ihmisiä ympärillä, usein mä jopa ihmettelen että miten oonkin onnistunut saamaan teidät kaikki mun elämään. Ja oon mä kokoajan myös tosi onnellinen, ei siitä ole kysymys. No nyt mua melkein itkettää, ja jos mä yhtään K:ta tunnen, niin se nyt ainakin jo poraa :P Olen kuitenkin todennut, että kaikkein eniten opin reissun päällä, ja mitä ihmeellisimpiä asioita. Siinähän sitä on jo motiivia matkustamiseen ja siitä lukemiseen. Mielenkiinnolla siis odotan että mitä kirjalla on tarjota.

Toinen kirjalöytö oli Stephenie Meyerin Eclipse, eli Twilight-sarjan kolmonen. Se on yksi kirjasarja, jonka haluan kerätä kokonaan, oli sitten kuin chic-lit tahansa. Seukkutyttö Outi lainasi mulle kaikki neljä keväällä, ja jos mä jotain kirja-asioissa kuuntelen, niin se on Onski. Ollaan sen verran monta tuntia vietetty hevosten selässä puhumassa HP:stä sellaisella paatoksella, etten hetkeäkään epäile kun se tyttö sanoo jonkun kirjan imevän mukanaan. No, kaiken tän shoppailun jälkeen mua vähän hirvittää T:n puolesta, joka joutuu varmaan raahaan puolet näistä mukanaan takaisin kotiin. Ja puolet niistä kamoista jotka mä toin tänne mukanani pari viikkoa sitten. Mä en tajua miten ihmeessä mä olen pakannut mukaani vaan kaikkea epäkäytännöllistä ja mustaa ja harmaata, vaikka luulin pakanneeni tosi hyvin! No, Sipuli varmaan tajuaa, koska me jotenkin aina löydetään kaupasta vaan mustia vaatteita. Oliks muitakin värejä olemassa?

No tässä vielä kuva mun löydöistä, ja kyllä, löysin myös biksut.

There Is More!

Pakko tulla kirjoittamaan vähän lisää, sillä olen maailman eniten innoissani! Erika sai mut tänään lopultakin houkuteltua uima-altaalle... ja yllätys seurasi toistaan! Kokeilin ensinnäkin höyryhuonetta, ja ihan kivahan se on. Kaikki supersaunojat siellä varmaan palelee, mutta mä kun tunntetusti kestän heikosti löylyjä, tollanen 40 astetta kosteutta on oikein mainio rentoutumiseen. Höyryhuoneesta hypättiin uima-altaaseen, ja se on kyllä tosi virkistävää ja myös tosi hyvää reeniä. Nam. Mutta varsinainen yllätys tuli vastaan, kun nousin altaasta. Meillä on SAUNA! Oon niin innoissani, koska kotona oon aika laiska saunomaan. Siihen on syynä ainoastaan se, ettei mulla ole saunavuoroa. Nyt pääsen saunaan tosi helposti ja joka päivä, jos haluan.

Eihän ne yllätykset siihen loppuneet. Meidän talossa on myös elokuvateatteri ja sellainen olohuone-teatteri, jossa on sohvia ja tosi iso telkkari. Ihan olohuone-tyylinen. Käytiin Erikan kanssa katsomassa nekin, ja todettiin että meidän pitää pitää mulle muuttobileet ja myös joulubileet ja vaikka mitä. Ja noi kaikki on meidän asukkaiden ilmaisessa käytössä, ja parasta on tietenkin se, ettei kukaan niitä juuri koskaan käytä!

Sipuli sun täytyy tulla tänne!

Viikonloppu #2

Mulla on ollut oikein mukava viikonloppu. Perjantai-iltana saatiin Annan kanssa lopultakin aikaiseksi kokkailla vähän ruokaa. Listalla oli tietenkin lohta Granville Island Public Marketista ja vihanneksia. Erikaa naurattaa kun teen jatkuvasti lohta. Se vaan on niin hyvää täällä! Olin vastuussa lohesta, ja se onnistui aika hyvin. Saan kuulemma tehdä sitä uudestaankin. Tykkään tehdä ruokaa kavereille. Kuvia ei nyt sitten tullut otettua, mutta ehkä ensi kerralla. Kun käytiin hakemassa pullo viiniä, ja esittelin mun suomalaista ajokorttia, myyjämies bongas heti et oon Suomesta. Sillä oli suomalaiset sukujuuret. Vancouver on über-kansainvälinen.

Oonko jo maininnut näistä lintusista joita täällä on jokapuolellla? En ole vielä nähnyt kahta samanlaista.

Lauantai oli ihan mielettömän upea päivä. Aurinko paistoi ja oli tosi lämmin, ihan kuin olisi alkusyksy Suomessa. Käytiin Annan kanssa vähän syömässä Nachoja, kun meillä molemmilla oli Syö mitä haluat-päivä. Ei ollu parhaat nachot mitä oon syönyt, mikään ei tunnu pääsevän samalle tasolle kuin ne mitä syötiin Astan ja Sipulin kanssa pari vuotta sitten Waterloossa. Niiden ohella seurattiin vähän NHL-lätkää, kun Vancouver Canucks pelasi Torontoa vastaan. Ihan hullua lätkäkansaa nämä. Tosin niinkai suomalaisetkin on. Sitten triviaa! Miksi Kanadan lipussa on vaahteranlehti?

Vastaus on kuulemma se, että koska Kanada on niin suuri maa (maailman suurin kai), niin tarvittiin jotain, mikä yhdistää kansaa rannikolta rannikolle. Vaahtera kasvaa joka puolella, niin se oli sit helppo valinta. Kerroin tämän siksi, että jos joku sattumalta joskus hakee Kanadan kansalaisuutta, ja kansalaisuustestissä kysytään että miksi lipussa on vaahtera... No, osaa sitten vastata siihen.

Botoxia,kiitos?

Heippa. Mulle tarjottiin juuri botoxia. Tuolla kadulla. Tosin mä en kuulemma sitä tarvisisi, mutta sitä olis nyt alessa saatavilla. No, taidan kuitenkin vielä jättää väliin, haluan nimittäin, että mulla säilyy kasvojen ilmeet. Mä olen ollut tänään kokopäivän vaan sisällä, koska mun piti odottaa putkimiestä. Meidän vessa oli rikki, ja meidän piti aina ajella hissillä alimpaan kerrokseen vessaan. No putkimies tuli ja aiheutti tulvan. Erika halusi kuitenkin välttämättä siivota sen, joten en laittanut vastaan. Ainiin, ja meidän kämpässä käy kolmen kuukauden välein vuokranantajan puolesta tarkastaja, joka katsoo ettei me kasvateta pilveä. No se kävi eilen, ja saatiin puhtaat paperit (huh) joten nyt voidaan sitten alkaa kasvattamaan uusia puskia.

Vähän pysähtynyttä tämä aika täällä juuri tällä hetkellä, vaikka tajuankin että se on ohimenevä ilmiö. Tanssikurssit alkaa vasta ensiviikolla, ja työtkin silloin kai joskus kuukauden päästä. Että nyt tavallaan vaan luen kirjoja (hain kirjastokortin) ja mukaurheilen ja hengailen. Ensi viikolla tietty varmaan tulee vähän muutosta kun meen käymään Seattlessa, joka on neljän tunnin bussimatkailun päässä täältä.

Erika kokkaili toissailtana Macaroni-and-Cheeseä. Se tarjosi sitä mullekin maistettavaksi (siis tätä amerikan lohturuokaa), mutta huomasi sitten että olikin vahingossa laittanut REILUSTI suolaa. Lopulta meidän illallinen näytti sitten tältä (tämä kuva on erityisesti Iidalle, joka rakastaa mössöjä <3):

Granaattiomenasesonki

Se on juuri alkamassa. NAM! Tänään on ollut äärimmäisen pysähtynyt päivä, oikeastaan ensimmäinen sellainen. Tarkoitan nyt sitä, kun tuntuu että aika on tavallaan vähän pysähtynyt, kun seuraavaan "tapahtumaan" on vielä aikaa, eikä ole mitään pakollisia tehtäviäkään. Kai se on vaan sitä rutiinien tulemista, josta en kyllä niin välittäisi. Kaikelle on niin paljon herkempi kun ei oo vielä niitä rutiineja.

Jotain varmaan kertoo sekin, etten ottanut tänään kuvia ollenkaan. Tosin Outille ja K:lle se nyt ei ole mitään uutta että kuvaan-ne kun yleensä vastuussa siitä hommasta. Menin sentään tänään kirjastoon, koska mä viihdyn kirjojen keskellä. Nyt vaan odotan jotain postia tulevaksi, että voin saada kirjastokortin. Sitä varten kun pitää todistaa, että tosiaan asuu täällä. Sen voi tehdä sitten kotiin kannetulla laskulla tai muulla vastaavalla. Mä kävin myös superisossa kirjakaupassa (jotain niissä kirjoissa on) ja päätin osallistua sellaiseen kirjailija-iltaan. Tiedättehän, jossa se kirjailija lukee ja puhuu kirjastaan. Very America. Tai pitäisi kai sanoa että Canadian.

Tää on nyt ensimmäinen kerta kun paljastan tän: haluaisin olla kirjailija. Tarkemmin sanottuna Best Seller-kirjailija. Ja aionkin olla, heti kun keksin mistä kirjoittaisin. Ja sitten teidän kaikkien on tietty pakko hankkia se mun kirja kirjahyllyynne :)

xoxo,
Laura

Päivä rannalla

Aika paljastaa huijaus: Kuten kuvasta näkyy, en olekaan Vancouverissa, vaan Karibialla, palmujen katveessa. No okei, olen mä täällä, mutta kyllä täällä on myös nuo palmut. Kuka oikeasti yhdistää sanat "Kanada" ja "palmupuut"? Nautiskelen täällä maailman isoimman maan parhaasta säästä, tai leudoimmasta olisi varmaan oikea sana. Tosin, se leuto tarkoittaa, yhden ystävän sanoin, että "Vancouverissa sataa vain kaksi kertaa vuodessa - molemmat sateet kestää 182 päivää". Mutta en nyt halua valittaa säästä, sillä säällä nyt on vähän tekemistä mun onnellisuuden kanssa. Ja en ainakaan yrittää selvittää tietäni jäätihku/loskasateen läpi. Ainakaan vielä, ja nyt kuitenkin on jo lokakuun loppu.

Koitan päästä asiaan! Tänään heräsin ihanaan auringonpaisteeseen! Eilen oli kuivaa mutta pilvistä, sitä edeltävät päivät satoi vettä niin, että kengät kastuivat kahden ulkona otetun askelen jälkeen. Onneksi Erika lainaa mulle sateenvarjoa, se on muutenkin ollut aivan ihana kämppis, täytyy kertoa lisää kun ehdin. Olen metsästänyt siistejä rubber bootseja-kumisaappaita-mutta sitten tietenkin ostin niiden sijaan mokkakengät. Käytännöllistä sanon minä, ja äiti varmaan nyökyttelee tyytyväisenä päätään. Hyvin kasvatettu tämä lapsi- tekee itsepäisesti juuri niin kuin ei olisi järkevää ja oman pään mukaan sanovat muut mitä tahansa. Eli toisinsanoen ihan tismalleen samoin kuin äitikin :)Tässä kuvassa muuten se auringonpaiste mihin heräsin. Vai oliko se sittenkin eilen?

Aamu vierähti aika normaalisti- skypessä ja hommasin K:lle auton käyttöön. Onneksi olen hyvin vaatimaton, enkä siis rehentele yhtään sillä faktalla että pystyin auttamaan ystävää toiselta puolelta maapalloa. Ja muuten- mä tosiaan olen ruvennut muka-urheilemaan! Päivittäin tulee käveltyä varmaan joku kymppi, koska mun mielestä mikään muu kuin kävely ei ole yhtä hyvä tapa tutustua uuteen (koti)kaupunkiin. Löytyy vahingossa vaikka mitä ihania juttuja ja paikkoja. Ainiin, ja Timo teki mulle saliohjelman, ja oon siis käyny myös salilla. En vaan keksi mitään tekosyitä livistää siitä kun se on tasan tossa alapuolella. Ei tarvitse edes työntää nenäänsä ulos, senkun suvaitsee laskeutua hissillä 18 kerrosta alaspäin. Mä metsästän uimapukua että pääsisin uimaankin ja sinne hiton höyryhuoneeseen jossa ne Kauniissa ja Rohkeissa aina välillä selvittää parisuhdedraamojaan. Tässä kuvassa on meidän keittiö.

Se asia, mistä tässä postauksessa halusin oikeasti puhua, on Vancouverin SeaWall, eli karkeasti suoraan suomennettuna merivalli. Se on kävely/lenkkeily/pyöräilyreitti, joka kulkee merenrantaa ympäri Stanley Parkia ja Vancouverin keskustaa (downtown). Varmaan yhden maailman parhaista upeista näkymistä tarjoava ulkoilureitti. Sen varrelta on otettu myös tuo ensimmäinen palmukuva. Tässä lisää maisemia Merivallin varrelta.

Mä en tiedä mikä se on, mutta mun mielestä rahtilaivoissa on jotain äärimmäisen kiehtovaa. Ehkä se on se eräänlainen kiinnittämättömyys ja vapaus: ne tulee satamakaupunkeihin, mutta suuntaa kuitenkin taas valtamerille. Tai ehkä se on se Albatrossi-biisi, jossa lauletaan Tornatorista. Ehkä ne symboloi mulle sitä että uskalsin lähteä taas matkaan. Joka tapauksessa, mä voisin viettää varmaan päivän vaan tuijottamalla rahtilaivoja.

Ainiin, jättäkää ihmeessä kommentteja tai jos haluatte kuulla lisää jostain. Vaikka Stanley Parkista, joka on saanut nimensä saman sedän mukaan kuin keneltä myös Stanley Cupkin. Tai unelmista ja niiden seuraamisesta. No, luultavasti kirjoitan vaikka ette haluaisikaan kuulla.

114 päivää Olympialaisiin. Aika juoksee jo nyt!

Cypress Mountain

Tänään aamulla lähdin Annan kanssa Cypress Mountainille, koska siellä oli työpaikkatapahtuma, jossa ne etsi työntekijöitä koko niiden talvikaudelle. Ei muuta kuin mukaan vaan! Olin haastattelussa Guest Service-puolelle, eli jotain tekemistä sillä on vieraiden kanssa. Ja sain työpaikan heti! Cypress Mountainilla järjestetään Olympialaisten Lumilautailu- ja Freestyle-hiihtolajit. Siis ihan oikeasti, mä olisin töissä Olympialaisissa! Tai siis, se ei ole ihan varmaa, mutta kuitenkin niin, että aika todennäköisesti saisin olla siellä myös olympialaisten ajan. Ihan ilmaiseksi saisi myös laskea mäkeä siellä. Se on Vancouverin keskusta noin 45min ajon päässä, ja se tässä tällä hetkellä mietityttää. Kuukauden päästä on koulutus, eli mulla on tässä 1 kuukausi aikaa miettiä ja hakee muitakin töitä, mutta että on kuitenkin toi varasuunnitelma nyt sitten.

Eilen kun kävelin kadulla, mut sisäänheitettiin yhteen kauppaan. Yleensä en sellaisesta oikein välitä, mutta nää tyypit oli todella kummallisia. Kaupan nimi on The Weak Shop- Heikkojen kauppa. Siellä myytiin kaikkia heikkoja ihmisiä helpottavia tavaroita: Jos lompakko painaa liikaa, sitä voi vetää lompakonvetokärryssä. Jos on tosi heikko, ja väsyttää ja tarvii istua usein, siellä oli myynnissä tuolihousuja. Ja sitten mun mielestä paras: alamäkikone. Siis jos on niin heikko, ettei oikein jaksa kävellä, niin voi hypätä alamäkikoneeseen, ja tuntuu siltä että kokoajan olisi vain alamäkeä. Kuvaa voi klikata isommaksi, niin näkee paremmin (toivottavasti se suurentuu).

Miljoona asiaa, Osa II (uusi koti)

Keskiviikkoiltana Erika tekstasi mulle, että voin muuttaa heti aamupäivästä. Sen tein, eli heitin hyvästit hostellielämällä ja lähdin marssimaan reppuineni kohti Yaletownia. Se on siis se kaupunginosa, jossa asun. Siitäkin voisin blogata myöhemmin. Nyt on niin paljon purkamatonta asiaa ettei tee mieli syventyä vielä siihen. Asun yhdessä noista korkeista taloista. Laatu on aika heikko, varsinkin tossa yö-kuvassa.

Anna on ruvennut sanomaan mua Lucky Charmiksi, kun oon kuulemma tosi onnekas. No, en voi kyllä valittaa kun löysin kodin toisella yrittämällä, ja noin hyvän vielä. Oon vieläkin tosi innoissani siitä. Ja muutenkin se, että yleensä oon täällä, kyllähän se onnekkaalta tuntuu :) Tässä vielä kuva sisätiloista mun kotoa, otan vielä lisää kuvia, päivänvalossa, kun ehdin. Ihan mukavaa, kun kämppis on designeri. Se on kahdessa päivässä ehtinyt suunnittelemaan kaikki värit ja jutut mun huoneeseen.

Miljoona asiaa, Osa I

Istuskelen Blenz Coffeessa, ja yritän miettiä että mitä kaikkea multa on jäänyt päivittämättä. Olen muuttanut, eikä eilen saatu nettiä toimimaan, joten en oo saanut mitään ilmoille vähään aikaan. Ei auta muu kuin ruveta purkamaan tätä informaatiotulvaa! Nyt tsekkailen läpi kuvia, joita olen ikuistanut, että saisin vähän kiinni ajatuksesta että mitä kaikkea mä oon ehtinyt tekemään. Aloitan Granville Island Public Marketista. Ihan loistava kauppahalli, jossa kaikki on viimeisen päälle tuoretta (varsinkin kala, siitä oon niin onnellinen) ja helposti myös luomua. Keskiviikkoaamuna puhuin Annan kanssa hostellilla, ja se sanoi että se on menossa GIPM:iin. Olin edellisenä iltana reippaillu kirjoittamalla vuokrasopimuksen, ja tavallaan mulla ei ollut mitään pakollista tekemistä sille illalle, niin päätin suunnata kauppahalliin Annan kanssa. Myös Zoë, Aussi nro 4, lähti mukaan, ja päätettiin pitää meidän kaikkien viimeisen illan kunniaksi piknik meidän hostlalla. Me ollaan kaikki varsinaisia mummoja, kun ollaan suunnilleen jokaisena iltana oltu nukkumassa yhdeksän ja kymmenen välillä. Pidettiin siis "Old Grannies Night, Vanhojen mummojen ilta". Tässä kuvassa meidän piknikevästystä, mozzarella-tomaattisalaattia, pastasalaattia, fetatäytteisiä oliiveja ja hummusta leivälle. N-a-m!

Ainiin, täällä on parhaillaan VIFF eli Vancouver International Film Festival, ja käytiin katsomassa myös sellainen elokuva kun The Jazz Baroness. Ihan jees, se oli dokumentti aristokraattiperäisestä englantilaisesta naisesta, joka rakastui jazz-pianistiin joskus 50-luvun New Yorkissa.

En oo vielä kirjoittanut postausta kanadalaisista, mut se mun pitäisi kyllä tehdä. Vähän eritavalla palvelualttiita kuin missään muualla missä olen käynyt. Ja rupee jutteleen ihan missä tahansa. Mä pidän siitä. Äsken tossa tollainen setä kysyi et voisinko tsekkailla mun kamojen perään hetken, kun se kävi ilmeisesti vessassa. Et siis on myös yllättävän luottavaisia. Tosin en mä varmaan kamalan epäilyttävältä näytä.

Tässä siis päivittämättömyyspurkaus nro. 1

Poutine

Tyttönne maailmalla on sitten tänään ollut erityisen ahkera. Eilen sain selville, että mun pitää hakea itselleni täällä sosiaaliturvatunnus, ja se oli päällimmäinen mission tänään. Sain sen hoidettua aika nopeasti, ja sitten suuntasin muihin hommiin. Avaan pankkitilin huomenna (vapaaehtoiset voivat siis tukea matkaani :P) ja menin YWCA:n (NMKY) Career Zone-paikkaan, jossa on ihan kaikenlaista apua paikan etsimiseen. Hain samantien taas olympialaisiin töihin, kaikki nyt sitten peukut pystyyn että tätä kautta lykästää :) Tosi hyvä toi Career Zone, pakko sanoa, että jotkut asiat on täällä vaan ihan tajuttoman hyvin suunniteltu, kuten nyt tämä työnhakua tukeva toiminta. Siellä saa kirjoitella työhakemuksia, tulostaa ja kopioida ja ihan ilmaiseksi. Ja sitten siellä on kaikki mahdolliset kanavat työpaikkailmoituksille. Mulla on tosi hyvä fiilis tästä.

Eilen aamulla heräsin taas viideltä, joten ehkä mulla on edelleenkin vähän hommia rytmistä kiinnisaamisessa. Bel lähti tänään roadtripille ja palaa joskus kahden viikon päästä. Eilen käytiin syömässä illallista kulinaristisesti pubissa.

Tiedättekö mitä poutine on? No se on kanadalainen, tarkemmin sanottuna Quebecilainen ruoka, johon tulee ranskalaisia, päälle juustonpalasia ja tämän kaiken kruunaa vielä ruskea kastike. Siihen saa päälle vielä ties mitä, jos haluaa. Olen käsittänyt, että se on erittäin suurta herkkua varsinkin krapula-aamuina Montrealissa. No, Anna tilasi sitä eilen, ja se näytti tältä:

Pari sanaa Annasta: lätkää pelaava Aussi. Saattaa olla ainoa maailmassa. No, ei ehkä kuitenkaan, onhan se nyt joukkuelaji. Anna haluaa ehdottomasti mennä mun kanssa katsomaan Olympialaisissa Suomi-lätkää. Koen sen melkein kansalaisvelvollisuudekseni suostua, täytyy ruveta metsästämään lippuja. Poutine muuten maistui aivan kuvan mukaiselta ja tosi suolaiselta.

Päivän keskustelu:

Anna: Mennäänkö katsomaan Suomen peli Olympialaisissa?

Minä: Ilman muuta :)

Anna: AAAAAAAAAAAAJJAJAAJAJJAAJEEJJE! Pääsen katsomaan lätkää aidon suomalaisen kanssa woouuuu!!!

Ainiin, katsokaa mitä siellä pubissa oli jaossa:

Sushia, sushia

Kävin juuri tekemässä vuokrasopimuksen Erikan kanssa, ja oon todella innoissani mun uudesta kodista. Muutan sinne aamupäivällä torstaina. Vilkaisin rakennuksessa olevaa kuntosalia ja uima-allasta. Hitto, rupeen varmaan urheileen! Lisäksi oon kattellu tanssistudioita, ja kuten varmaan arvaatte niin tarjonta on todella monipuolista. Pilates ja joogakin vois olla kivaa. Oon osannut tällä kertaa ottaa aika rauhallisesti, olen keskittynyt yhteen asiaan kerrallaa. Puhelin, kämppä, nyt sitten työt ja muu meininki. Oon iloinen että oon tehnyt sen näin, ja en ole ehtinyt stressaamaankaan, siis yhtään. Oon miettinyt jo ainakin tuhat kertaa, että Vancouver on isoista kaupungeista ehdottomasti mun lemppari, nykin kera.

Viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa kuuteen, joten oon aika tyytyväinen itseeni tämän jet lagin selättämisessä! Mun hostellihuoneen on vallanneet australialaiset, enkä mä pidä sitä huonona ollenkaan. Belistä oon puhunutkin jo monesti, ja eilen tänne tuli Anna, joka on työluvalla myöskin täällä. Samat intressit kun etsitään duunia ja kämppiä. Tajusin tänään, etten oo kertaakaan tuntenut itseäni täällä yksinäiseksi, mut toki oon varmaan aika onnekaskin kun mun huonekaveritkin on supersosiaalisia. Kohta lähetään illalliselle, en kyllä tiedä vielä minne.

Otsikon mukaisesti viimepäivät ovat olleet menultaan "yksinkertaisia". Listalla ei ole juuri muuta ollut kuin sushia, ja olen aivan innoissani siitä. Hämeenlinnasta ei saa, ja vaikka kesällä sain mainion intron sushin tekemiseksi kotioloissa, ei siihen kuitenkaan joka päivä (ei vielä kertaakaan) tule ryhdyttyä. Täällä meri on ihan tuossa vieressä, kala villinä kasvanutta ja kun osaa paikan valita niin sushi on aivan tuoretta! Mun suuhun sushi vaan sopii ihan täydellisesti, eikä se tarkoita raakaa kalaa. Maut komppaa ja aah... voisin jatkaa tästä ikuisuuksia!

Mun vanha vuokraisäntä Ontariosta suositteli hyvää burgeripaikkaa, ja jos joku täällä on helppoa niin hyvän ruuan saaminen. Tosin täällä on kaikkea muutakin tekemistä, joten mulla on alkanut housut pyöriä jalassa kaiken ympärisäntäilyn seurauksena. Ei haittaa :)

Saija muuten kyseli multa, että miten tänne saa työlupia. Tsekkasin Kanadan Ruotsin suurlähetystön sivulta, ja niitä on vielä 140 kpl jäljellä. Että eikun hakemaan, kyllä tänne mahtuu!

Päivän keskustelu:

Bel: Onko Suomi osa Alankomaita?

Minä: ...no ei ihan. :D

Koti ehkä löytyi ja muuta säntäilyä

Olen nyt ollut Vancouverissa... hetkinen... kaksi päivää. Vai kolme? No kuitenkin ensimmäinen missio on löytää asunto täältä. Kävin eilen lauantaina katsomassa ensimmäistä kämppää, joka ei ollut täällä downtown- eli "keskusta-alueella" vaan kauempana. Paikka oli ihan jees ja vuokranantajakin- kanadalainen Micah- ihan mukava, mutten kuitenkaan innostunut paikasta. Se oli aika pimeä ja mun huone olis ollu kalustamaton. Ei vaan sytyttänyt, ja ympäristö oli muutenkin aika nukkumalähiö- ei siis se mitä olen tullut hakemaan. Ei muuta kuin etsintöjä jatkamaan.

Täytyy myöntää, että asunnon hakeminen tällai paikanpäällä jännittää. Onhan se epävarmuustekijä, kun ei tavallaan tiedä yhtään missä on viikon päästä. Kun tulin takaisin hostellille, buukkasin heti kaksi yötä lisää- ihan mielenrauhan vuoksi, että saan rauhassa jatkaa etsintöjä. Olen täällä siis... torstaihin asti? Tosi kiva kuun oon ihan pihalla ajasta! Sitä se aikaero teettää.

Mun huonekaveri Bel, josta jo mainitsin, kysyi haluanko lähteä sen kanssa Trans Canada-roadtripille, eli ajaisinko sen kanssa Torontoon, Montrealiin ja Quebeciin. Ajatus oli todella houkutteleva, ja sillä saisi hieman lisää aikaa sitten funtsia että mitä haluan täällä tehdä. Totesin kuitenkin, että olen jo viettänyt paljon aikaa Kanadan toisella puolella (vuonna 2007) ja taidan jättää tällä kertaa väliin. Vancouver on jo tehnyt muhun vaikutuksen, tämä on tosi kaunis ja jotenkin ilmapiiriltään positiivinen. Tässä ensimmäisessä kuvassa pilkottaa hieman vuorta, ja kun ehdin kävelemään lähemmäksi lisään parempia kuvia. Täällä on tosi kaunista!

No kuitenkin, tänä aamuna päätin, että haluan asunnon nimenomaan täältä downtownista. Tosi hyvä nettisivusto vähän kaikkeen etsintää on Craigslist, joka käsittää tosi ison osan Kanadan ja USAn suurkaupungeista. Sivuilta voi hakea ihan kaikkea: kontakteja, kämppiä, töitä jne. Jos joku haluaa tulla Olympialaisiin, voi asuntoa etsiä tuolta samalta sivustolta.

Tässä linkkiä vankun listalle (googlesta löytyy sama New Yorkille tms):

http://vancouver.en.craigslist.ca/

Tuolta listalta aamulla bongasin mielenkiintoisen ilmoituksen, ja soitin tsekkiläiselle Erikalle. Asunto, jota kävin katsomassa on korkeassa rakennuksessa, 20. kerros ja tosi hieno näköala.

Oma huone, viisi vuotta vanha rakennus jossa oma kuntosali tms, siisti ja hyvällä alueella. Ihastuin! Kuvia en tosin ottanut. Erika, joka on muotisuunnittelija, sanoi että saan huoneen jos haluan. Oon innoissani! Se on hieman kalliimpi kuin mitä olin ajatellut, mutta juttelin äitin kanssa aamulla taas skypessä, ja se sanoi että parempi ottaa mukava asunto hyvältä paikalta kuin tinkiä sitten itselle tärkeistä asioista hinnassa.

Kävin tänään myös kahvilla. Se näytti tältä, mun mielestä kaunis! :

Kettu kuittaa taas tältä erää. Lukekaa Jennan kommentti mun edellisestä postauksesta, Jenna on mun kaveri futiskentiltä ja itsekin matkalla tällä hetkellä. Tosi hyviä ajatuksia matkalla olemisesta ja tärkeistä ihmisistä jotka on kaukana, kiitokset siitä!

P.S Edelleen kiitän tuhannesti siitä, että elän mobiiliaikana. Ette uskokaan miten ihanaa oli jutella mesessä Outin kanssa ja tietysti se että voin joka päivä soitella tärkeille ihmisille Skypestä ja muuten. Vaikka olen kaukana, niin ne saa tuntemaan että oon lähellä.

AIkaero ja muuta sellaista

Kello on varttia vaille viisi aamulla mikä on hieman hankalaa, kun oma sisäinen kello on varttia vaille kolme iltapäivällä. Ajankuluksi ja väsytyksen saavuttamiseksi päätin vähän päivitellä tietoja.

Matka alkoi torstai-iltana 8.10 klo 17:30. Jani ja Timo heittivät mut Tampereelle, mistä RyanAirin lento Riikaan lähti myöhemmin illalla. Riikassa saikin sitten viettää yön, ja etukäteen epäilin saankohan unta lainkaan, mutta niin vaan se väsymys tuli. Nukuin todella kotoisassa kulmassa matkatavaroineni, enkä ollut ainoa nukkuja. Ihan mielenkiintoinen kokemus, ja jos jonkun täytyy suorittaa joskus samaa toimintoa, suosittelen tutustumaan seuraavaan nettisivustoon, josta saa hyviä vinkkejä ja arvosteluja nukuttavista ja vähemmän nukuttavista lentokentistä:

www.sleepinginairports.com

Aamulla lentelin edelleen Berliiniin ja sieltä vielä Dusseldorffiin, josta vihdoin suunnattiin Vancouveriin. Huh, yli yhdeksän tuntia lentokoneessa! Air Berlin oli ihan jees lentoyhtiö, mutta niiden jalkatilat on täysin olemattomat. Mietin vaan, että miten ihmeessä joku pidempi mies mahtuu siellä olemaan. No kuitenkin, ihailin Grönlantia yläpuolelta ja torkahtelin, luin kirjan loppuun ja aloitin toisen, ihan the usual. Jos jonkun täytyy matkustaa rakkaidensa luota pois niin suosittelen matkalukemiseksi Paulo Coelhon kirjaa Zahir. Se on hyvä, ja pistää miettimään. Ja niille jotka harkitsevat matkaa tai jotain muuta suurta, lukekaa Coelhon Alkemisti. Luettuaan tietää sitten miksi :)

Rajamuodollisuudet oli vähän rankemmat kuin viimeksi, ilmeisesti mä olen hieman epäilyttävä maahan päästettävä kun en vielä tiedä mitään mistään mitä tulen tekemään. Lentokentällä rupesin juttusille Latvialaisen Ronaldin kanssa, joka tuli samalla koneella Rii(k)asta asti ja jolla on samanlainen työlupa. Cruisattiin SkyTrainilla eli paikallisella metrolla Downtowniin, jossa meidän tiet erosi, mutta oli mukavaa kun oli hetken aikaa "vertaistukea". Heti metrosta ulos hypättyäni sain taas muistutuksen siitä, että Kanukit tosiaan on tosi sosiaalista väkeä. Sellainen ihana mursuviiksinen papparainen rupesi juttusille kun ihmetteli miten "noin pieni tyttö" raahaa noin isoa rinkkaa. Syy siehen on tietenkin se, että kaikesta huolimatta pakkaan liikaa, vaikka tuntuu että karsin kamalasti tavaraa pois. Annoin Timolle vielä Tampereella takaisin kotiinviemisiksi vähän kamaa kun tuntui että sitä on liikaa. Tosin yksien kenkien ja tonnikalapurkin kotiin lähettäminen ei taida hirveästi auttaa :) No kuitenkin, palatakseni mursuviiksiseen pappaan, sain mainiot ohjeet oikean suunnan löytämiseksi ja hyvän mielen. Ihmiskontaktit pitää tytön tiellä :) Toki hänen arvionsa kävelymatkasta hostellille oli "todella pitkä matka", todellisuus taisi olla maksimissaan viisi korttelia.

Suosittelen kaikille Vancouveriin matkaaville HI Vancouver Central-hostellia. Olen siis tässä hostellissa ensimmäiset neljä yötä, ja tää on tosi siisti ja ihmiset on avuliaita ja mun dormi-ihmisetkin on todella mukavia. Ana Valenciasta ja Bell Australiasta, molemmat itsekseen matkassa.

Skype on muuten pelastus, kun kuitenkin on tosi kova ikävä kaikkia tärkeitä ihmisiä. Olen myös tosi onnellinen siitä, että mulla on ystäviä, jotka kannustaa ja on tukemassa. Olen soittanut äitille, timolle ja karoliinalle, ja kummasti aina helpottaa kuulla tuttua ääntä. Äitillä on myös kokemusta reissun päällä olemisesta, sehän on asunut ties kuinka monta vuotta ulkomailla, ja osaa kyllä sanoa oikeat asiat oikeaan aikaan. Iskäkin on kuulemma hengessä mukana.

Reissun päällä ollessa on niin kovin tärkeää kuulla, että mut muistetaan myös kotona. Kiitos siitä äitille, timolle ja K:lle ja kaikille muillekin jotka on facebookissa ja muualla olleet yhteyksissä.

Tässä hieman päivitystä, palaan linjoille kun on lisää kerrottavaa !

-Laura

Ainiin, en ole ottanut vielä yhtään kuvia, mutta ryhdistäydyn kyllä sen suhteen. Ensimmäisiä kuvauskohteita on ehdottomasti keltaiset villasukat, jotka sain timon mummolta. Villasukat pelastaa! :)

Pikapäivitys

Testailen kirjastossa wlanin toimintaa ja akun kestävyyttä. Matkalla kotoa kirjastoon raahasin mukanani kymmentä palautettavaa kirjaa ja läppäriä ja painoa oli ainakin kaksikymmentä kiloa. No okei, kirjoja oli oikeasti kuusi, eikä tämä konekaan niin kamalasti paina, mutta miniläppäri alkaa tuntumaan kokoajan paremmalta vaihtoehdolta reissua varten.

Sitä mukaa kun reissuja on kertynyt lisää, olen kyllä parantanut pakkaamista; en enää ylipakkaa niin pahasti. Vielä on tosin matkaa siihen tavoitteeseen, että voisi lähteä pelkän repun kanssa. Otan kuvia pakkausprosessista :) Muutenkin on tarkoitus ottaa kuvia tältä reissulta, ja toivottavasti saan ne myös tänne blogiin asti.

Kun katselen pihalle ikkunasta, ja on tosi syksyinen ilma, tulee tosi hyvä lähtöfiilis. Tykkään syksystä tosi paljon, ja varsinkin syksyisestä vedestä. Se on ihan harmaata ja kylmän näköistä ja mä voisin olla vaikka muuttolintu.

Paitsi etten tietenkään ole menossa mihinkään lämpöiseen.

Sitten lost-in-translation-highlights vuoden 2007 reissulta:

Dr. Chang. Vanhat lukijat muistavat varmasti Dr. Changin. Herra oli mun labrakollega, ja bravuureihin kuului mm. kiinalaisen oopperan laulaminen radiosta tulleen päälle (Dr. Chang ei osannut laulaa). Ainiin ja tietenkin ääntämysharjoittelu:

Dr. Chang: I don't eat a bug! I don't eat a bug! (en syö ötököitä, en syö ötököitä)
Minä: ????????
Dr. Chang: I don't eat... I don't need a book! (en tarvitse kirjaa!)

Pysykää taajuudella, kettu kuittaa tältä erää.