Aamuajatuksia

Tässä hieman ajatuksia eiliseltä:

"Mulla on taipumus "tehdä kaikesta selvää". Esimerkiksi kahden vuoden takaisen reissun jälkeen olin varma, etten enää lähtisi pidemmäksi aikaa ulkomaille asumaan. Äiti muistaakseni sanoi silloin, että oota kaksi viikkoa ja alat suunnittelemaan jotain muuta. Täällä ollaan taas.

Vancouverista on tullut koti. Aika nöyräksi pistää, kun ymmärtää että osa minusta oikeasti haluaa jäädä. Ainakin kesäksi. Toinen puoli tietysti haluaa kotiin, koska kotonakin on kevät ja kesä tulossa. Ja näiden tunteiden kanssa sitten yrittää tasapainoilla. Mulla on matkalippu kotiin, ja sen aion myös käyttää. Täytyy vain uskoa että asiat selviää kun niiden on aika selvitä."

En julkaissut tuota erillisenä ollenkaan, kun tiedän että on tärkeitä ihmisiä joita se olisi varmaan hämmentänyt ja pelottanut. Lueskelin äsken Lonely Planetin Kanada-opasta, ja sieltä sattui eteen Vancouverin kartta. Tajusin, että se mikä ennen lähtöä oli vain kadunnimiä ja lay-outia (pahoittelut tästä englannin kielen ylimarssista), on nyt oikeasti paikkoja, aikoja ja muistoja. Vähemmästäkin sydän vääntyy. Ajatuksena tuli mieleen myös se, että ehkä mun halu jäädä on enemmänkin ennenaikaista kaipuuta ystäviä kohtaan täällä.

Pystyn näkemään mielikuvissa itseni täällä kesällä, ja kaikki ne seikkailut ja auringon paisteen iholla. Ja pitkät illat ja yöt ja naurut ja keskustelut. Ehkä tämä on jonkinlaista "surutyötä", kun tiedän että olen lähdössä kotiin.

Niin vain on tämä paikka saanut mut "halkeamaan" vähäsen. Rakastan sitä, kuinka täällä puolessa tunnissa pääsee suurkaupungin värikkäästä elämästä ihan keskelle hiljaisuutta ja rauhaa. Rakastan vuoria tässä ympärillä, ja kuinka kauniilta ne näyttää kun katsoo Kitsilanosta lahden yli kirkkaana päivänä tai tähtien loisteessa yöllä. Ja rakastan, enemmän kuin mitään, ihmisiä täällä, ja sitä ilmapiiriä missä saa elää.

Kaiken tämän keskellä tunnen kuitenkin jonkinlaista varmuutta siitä, mitä olen oikeasti ja mitä kaipaan. Sitä osaa, joka on Suomea minussa. Ihan yhtä selvästi, kuin kesän täällä, pystyn näkemään myös kesän Suomessa.  Vappupiknikin linnanpuistossa, ponin tuuppimassa turvallaan Aulangon metsissä ja laitumella, ja ne samaiset pitkät illat ja yöt ja keskustelut ja naurut ystävien kanssa kotona.

Luulin vielä vähän aikaa sitten, että matkustaminen opettaa arvostamaan ja kaipaamaan kotiin. No, olen sitä mieltä edelleenkin, mutta nyt sitä ajatusta hieman hämmentää se, että minulla onkin kaksi kotia. Niinhän sitä sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Ja mun sydän on tällä hetkellä ainakin kahdessa maassa.