10. tammikuuta 2010

VANOC

Olisikohan aika taas päivitellä kuulumisia. Suomessa taitaa olla kovat pakkaset, täällä taas turhankin lämmintä. Vuorillakin tulee vettä, ja lumet sulaa. Olympialaisten alkuun on 33 päivää, ja Whistleristä on kuulemma odottamassa 200 rekkalastillista lunta, jos Cypressille ei saada lunta. Mä en vieläkään tiedä, mitä tulen olympiaadien aikaan tekemään, mutta sen verran on nyt varmistunut, että mun taustojen tarkistus on mennyt läpi. En siis ole liian rikollinen työskennelläkseni kisoissa. JEE! Sain myös sähköpostin, että voin hakea julkisen liikenteen käyttöön oikeuttavan passin huomenna. Saan suhailla ympäriinsä vesibusilla ja SkyTrainilla ja busseilla niin paljon kuin huvittaa.

Jonkinlaista haikeutta on myös jo ilmassa, vaikka kaksi kuukautta on reissua vielä jäljellä. Tuntuu vaan jotenkin, että nyt jo mennään loppua kohti, kun työt Cypressillä loppuu parin viikon päästä. Seuraavat kaksi päivää sataa vettä, joten olen vapailla ylimääräisiä päiviä. Ehkä saisin purettua päässä pyöriviä ajatuksia vähän blogiinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti