Mun työkaverit ihmetteli, että miten ihmeessä onnistuin saamaan sekä joulupäivän(viikon) että uudenvuoden päivän vapaaksi. En minäkään tiedä, mutta niin vain sain juhlia uuttavuotta ilman huolta seuraavan päivän töistä. Töistä pääsyn jälkeen kiiruhdin kotiin, sillä olimme Annan kanssa sopineet suuntaavamme Annan kämppiksen serkun siskon kämppiksen kotiin juhlistamaan uutta vuotta. En ollut tavannut ainoatakaan näistä ihmisistä, mutta se ei ole tässä maassa koskaan ongelma, sillä kanadalaiset ottavat uuden ihmisen vastaan ilman mitää ongelmia. Toki omankin asenteen kohdallaan olemisesta ei ole mitään haittaa, tai tarkemmin sanottuna ehkä niin päin, että jättää kaikki ennakkoasenteet koti-Suomeen. Ja sitten jos ne vielä löytyy kun palaa kotiin niin pistää ne iloisesti takkaan palamaan. Matkustaminen opettaa niin paljon! Olen yrittänyt karsia omia ennakkoluuloja jo parin vuoden ajan, mutta kyllä reissaaminen on tehokas puhdistuskuuri tässäkin asiassa. Kun sosiaalinen elämä riippuu ihan vain itsestä, kaikenlainen v*****lu uusia ihmisiä kohtaan karsiutuu.
Illan emännän nimi oli siis Tanya, ja teemailimme meksikolaisen ruuan parissa. Minulle aina NAM. Mulle on kehittynyt mukava alkoholiongelma, kun ei vaan tee mieli juoda, saati humaltua. Parasta on ollut huomata kuinka vähän se tahtia hidastaa, siis ei yhtään. Vuoden vaihtuessa kirmattiin kerrostalon katolle kilistämään kuohuvaa, ja katsomaan ilotulituksia, jotka täällä nyt ei olleet kovin suuret. Kahdelta yöltä porukan valtasi suuri halu päästä pubiin, jossa vietimme uudenvuoden yön viimeiset hetket ennen kotiin suuntaamista. Kun sain tarpeekseni, lähdin kotiin ja kun astuin ulos ovesta, ohi ajoi taksi. Heilautin kättä ja sain taksikyydin kotiin, ja ihmettelin kuskille, että eikö taksin saaminen olekaan mahdotonta. Kuulemma oli, mutta mä olin onnekas. Itse ajattelen mieluummin, ettei mikään ole mahdotonta, ei edes taksin saaminen uutena vuonna Vancouverissa, keskustasta syrjässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti