Miljoona asiaa, Osa II (uusi koti)

Keskiviikkoiltana Erika tekstasi mulle, että voin muuttaa heti aamupäivästä. Sen tein, eli heitin hyvästit hostellielämällä ja lähdin marssimaan reppuineni kohti Yaletownia. Se on siis se kaupunginosa, jossa asun. Siitäkin voisin blogata myöhemmin. Nyt on niin paljon purkamatonta asiaa ettei tee mieli syventyä vielä siihen. Asun yhdessä noista korkeista taloista. Laatu on aika heikko, varsinkin tossa yö-kuvassa.

Anna on ruvennut sanomaan mua Lucky Charmiksi, kun oon kuulemma tosi onnekas. No, en voi kyllä valittaa kun löysin kodin toisella yrittämällä, ja noin hyvän vielä. Oon vieläkin tosi innoissani siitä. Ja muutenkin se, että yleensä oon täällä, kyllähän se onnekkaalta tuntuu :) Tässä vielä kuva sisätiloista mun kotoa, otan vielä lisää kuvia, päivänvalossa, kun ehdin. Ihan mukavaa, kun kämppis on designeri. Se on kahdessa päivässä ehtinyt suunnittelemaan kaikki värit ja jutut mun huoneeseen.

Miljoona asiaa, Osa I

Istuskelen Blenz Coffeessa, ja yritän miettiä että mitä kaikkea multa on jäänyt päivittämättä. Olen muuttanut, eikä eilen saatu nettiä toimimaan, joten en oo saanut mitään ilmoille vähään aikaan. Ei auta muu kuin ruveta purkamaan tätä informaatiotulvaa! Nyt tsekkailen läpi kuvia, joita olen ikuistanut, että saisin vähän kiinni ajatuksesta että mitä kaikkea mä oon ehtinyt tekemään. Aloitan Granville Island Public Marketista. Ihan loistava kauppahalli, jossa kaikki on viimeisen päälle tuoretta (varsinkin kala, siitä oon niin onnellinen) ja helposti myös luomua. Keskiviikkoaamuna puhuin Annan kanssa hostellilla, ja se sanoi että se on menossa GIPM:iin. Olin edellisenä iltana reippaillu kirjoittamalla vuokrasopimuksen, ja tavallaan mulla ei ollut mitään pakollista tekemistä sille illalle, niin päätin suunnata kauppahalliin Annan kanssa. Myös Zoë, Aussi nro 4, lähti mukaan, ja päätettiin pitää meidän kaikkien viimeisen illan kunniaksi piknik meidän hostlalla. Me ollaan kaikki varsinaisia mummoja, kun ollaan suunnilleen jokaisena iltana oltu nukkumassa yhdeksän ja kymmenen välillä. Pidettiin siis "Old Grannies Night, Vanhojen mummojen ilta". Tässä kuvassa meidän piknikevästystä, mozzarella-tomaattisalaattia, pastasalaattia, fetatäytteisiä oliiveja ja hummusta leivälle. N-a-m!

Ainiin, täällä on parhaillaan VIFF eli Vancouver International Film Festival, ja käytiin katsomassa myös sellainen elokuva kun The Jazz Baroness. Ihan jees, se oli dokumentti aristokraattiperäisestä englantilaisesta naisesta, joka rakastui jazz-pianistiin joskus 50-luvun New Yorkissa.

En oo vielä kirjoittanut postausta kanadalaisista, mut se mun pitäisi kyllä tehdä. Vähän eritavalla palvelualttiita kuin missään muualla missä olen käynyt. Ja rupee jutteleen ihan missä tahansa. Mä pidän siitä. Äsken tossa tollainen setä kysyi et voisinko tsekkailla mun kamojen perään hetken, kun se kävi ilmeisesti vessassa. Et siis on myös yllättävän luottavaisia. Tosin en mä varmaan kamalan epäilyttävältä näytä.

Tässä siis päivittämättömyyspurkaus nro. 1

Poutine

Tyttönne maailmalla on sitten tänään ollut erityisen ahkera. Eilen sain selville, että mun pitää hakea itselleni täällä sosiaaliturvatunnus, ja se oli päällimmäinen mission tänään. Sain sen hoidettua aika nopeasti, ja sitten suuntasin muihin hommiin. Avaan pankkitilin huomenna (vapaaehtoiset voivat siis tukea matkaani :P) ja menin YWCA:n (NMKY) Career Zone-paikkaan, jossa on ihan kaikenlaista apua paikan etsimiseen. Hain samantien taas olympialaisiin töihin, kaikki nyt sitten peukut pystyyn että tätä kautta lykästää :) Tosi hyvä toi Career Zone, pakko sanoa, että jotkut asiat on täällä vaan ihan tajuttoman hyvin suunniteltu, kuten nyt tämä työnhakua tukeva toiminta. Siellä saa kirjoitella työhakemuksia, tulostaa ja kopioida ja ihan ilmaiseksi. Ja sitten siellä on kaikki mahdolliset kanavat työpaikkailmoituksille. Mulla on tosi hyvä fiilis tästä.

Eilen aamulla heräsin taas viideltä, joten ehkä mulla on edelleenkin vähän hommia rytmistä kiinnisaamisessa. Bel lähti tänään roadtripille ja palaa joskus kahden viikon päästä. Eilen käytiin syömässä illallista kulinaristisesti pubissa.

Tiedättekö mitä poutine on? No se on kanadalainen, tarkemmin sanottuna Quebecilainen ruoka, johon tulee ranskalaisia, päälle juustonpalasia ja tämän kaiken kruunaa vielä ruskea kastike. Siihen saa päälle vielä ties mitä, jos haluaa. Olen käsittänyt, että se on erittäin suurta herkkua varsinkin krapula-aamuina Montrealissa. No, Anna tilasi sitä eilen, ja se näytti tältä:

Pari sanaa Annasta: lätkää pelaava Aussi. Saattaa olla ainoa maailmassa. No, ei ehkä kuitenkaan, onhan se nyt joukkuelaji. Anna haluaa ehdottomasti mennä mun kanssa katsomaan Olympialaisissa Suomi-lätkää. Koen sen melkein kansalaisvelvollisuudekseni suostua, täytyy ruveta metsästämään lippuja. Poutine muuten maistui aivan kuvan mukaiselta ja tosi suolaiselta.

Päivän keskustelu:

Anna: Mennäänkö katsomaan Suomen peli Olympialaisissa?

Minä: Ilman muuta :)

Anna: AAAAAAAAAAAAJJAJAAJAJJAAJEEJJE! Pääsen katsomaan lätkää aidon suomalaisen kanssa woouuuu!!!

Ainiin, katsokaa mitä siellä pubissa oli jaossa:

Sushia, sushia

Kävin juuri tekemässä vuokrasopimuksen Erikan kanssa, ja oon todella innoissani mun uudesta kodista. Muutan sinne aamupäivällä torstaina. Vilkaisin rakennuksessa olevaa kuntosalia ja uima-allasta. Hitto, rupeen varmaan urheileen! Lisäksi oon kattellu tanssistudioita, ja kuten varmaan arvaatte niin tarjonta on todella monipuolista. Pilates ja joogakin vois olla kivaa. Oon osannut tällä kertaa ottaa aika rauhallisesti, olen keskittynyt yhteen asiaan kerrallaa. Puhelin, kämppä, nyt sitten työt ja muu meininki. Oon iloinen että oon tehnyt sen näin, ja en ole ehtinyt stressaamaankaan, siis yhtään. Oon miettinyt jo ainakin tuhat kertaa, että Vancouver on isoista kaupungeista ehdottomasti mun lemppari, nykin kera.

Viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa kuuteen, joten oon aika tyytyväinen itseeni tämän jet lagin selättämisessä! Mun hostellihuoneen on vallanneet australialaiset, enkä mä pidä sitä huonona ollenkaan. Belistä oon puhunutkin jo monesti, ja eilen tänne tuli Anna, joka on työluvalla myöskin täällä. Samat intressit kun etsitään duunia ja kämppiä. Tajusin tänään, etten oo kertaakaan tuntenut itseäni täällä yksinäiseksi, mut toki oon varmaan aika onnekaskin kun mun huonekaveritkin on supersosiaalisia. Kohta lähetään illalliselle, en kyllä tiedä vielä minne.

Otsikon mukaisesti viimepäivät ovat olleet menultaan "yksinkertaisia". Listalla ei ole juuri muuta ollut kuin sushia, ja olen aivan innoissani siitä. Hämeenlinnasta ei saa, ja vaikka kesällä sain mainion intron sushin tekemiseksi kotioloissa, ei siihen kuitenkaan joka päivä (ei vielä kertaakaan) tule ryhdyttyä. Täällä meri on ihan tuossa vieressä, kala villinä kasvanutta ja kun osaa paikan valita niin sushi on aivan tuoretta! Mun suuhun sushi vaan sopii ihan täydellisesti, eikä se tarkoita raakaa kalaa. Maut komppaa ja aah... voisin jatkaa tästä ikuisuuksia!

Mun vanha vuokraisäntä Ontariosta suositteli hyvää burgeripaikkaa, ja jos joku täällä on helppoa niin hyvän ruuan saaminen. Tosin täällä on kaikkea muutakin tekemistä, joten mulla on alkanut housut pyöriä jalassa kaiken ympärisäntäilyn seurauksena. Ei haittaa :)

Saija muuten kyseli multa, että miten tänne saa työlupia. Tsekkasin Kanadan Ruotsin suurlähetystön sivulta, ja niitä on vielä 140 kpl jäljellä. Että eikun hakemaan, kyllä tänne mahtuu!

Päivän keskustelu:

Bel: Onko Suomi osa Alankomaita?

Minä: ...no ei ihan. :D

Koti ehkä löytyi ja muuta säntäilyä

Olen nyt ollut Vancouverissa... hetkinen... kaksi päivää. Vai kolme? No kuitenkin ensimmäinen missio on löytää asunto täältä. Kävin eilen lauantaina katsomassa ensimmäistä kämppää, joka ei ollut täällä downtown- eli "keskusta-alueella" vaan kauempana. Paikka oli ihan jees ja vuokranantajakin- kanadalainen Micah- ihan mukava, mutten kuitenkaan innostunut paikasta. Se oli aika pimeä ja mun huone olis ollu kalustamaton. Ei vaan sytyttänyt, ja ympäristö oli muutenkin aika nukkumalähiö- ei siis se mitä olen tullut hakemaan. Ei muuta kuin etsintöjä jatkamaan.

Täytyy myöntää, että asunnon hakeminen tällai paikanpäällä jännittää. Onhan se epävarmuustekijä, kun ei tavallaan tiedä yhtään missä on viikon päästä. Kun tulin takaisin hostellille, buukkasin heti kaksi yötä lisää- ihan mielenrauhan vuoksi, että saan rauhassa jatkaa etsintöjä. Olen täällä siis... torstaihin asti? Tosi kiva kuun oon ihan pihalla ajasta! Sitä se aikaero teettää.

Mun huonekaveri Bel, josta jo mainitsin, kysyi haluanko lähteä sen kanssa Trans Canada-roadtripille, eli ajaisinko sen kanssa Torontoon, Montrealiin ja Quebeciin. Ajatus oli todella houkutteleva, ja sillä saisi hieman lisää aikaa sitten funtsia että mitä haluan täällä tehdä. Totesin kuitenkin, että olen jo viettänyt paljon aikaa Kanadan toisella puolella (vuonna 2007) ja taidan jättää tällä kertaa väliin. Vancouver on jo tehnyt muhun vaikutuksen, tämä on tosi kaunis ja jotenkin ilmapiiriltään positiivinen. Tässä ensimmäisessä kuvassa pilkottaa hieman vuorta, ja kun ehdin kävelemään lähemmäksi lisään parempia kuvia. Täällä on tosi kaunista!

No kuitenkin, tänä aamuna päätin, että haluan asunnon nimenomaan täältä downtownista. Tosi hyvä nettisivusto vähän kaikkeen etsintää on Craigslist, joka käsittää tosi ison osan Kanadan ja USAn suurkaupungeista. Sivuilta voi hakea ihan kaikkea: kontakteja, kämppiä, töitä jne. Jos joku haluaa tulla Olympialaisiin, voi asuntoa etsiä tuolta samalta sivustolta.

Tässä linkkiä vankun listalle (googlesta löytyy sama New Yorkille tms):

http://vancouver.en.craigslist.ca/

Tuolta listalta aamulla bongasin mielenkiintoisen ilmoituksen, ja soitin tsekkiläiselle Erikalle. Asunto, jota kävin katsomassa on korkeassa rakennuksessa, 20. kerros ja tosi hieno näköala.

Oma huone, viisi vuotta vanha rakennus jossa oma kuntosali tms, siisti ja hyvällä alueella. Ihastuin! Kuvia en tosin ottanut. Erika, joka on muotisuunnittelija, sanoi että saan huoneen jos haluan. Oon innoissani! Se on hieman kalliimpi kuin mitä olin ajatellut, mutta juttelin äitin kanssa aamulla taas skypessä, ja se sanoi että parempi ottaa mukava asunto hyvältä paikalta kuin tinkiä sitten itselle tärkeistä asioista hinnassa.

Kävin tänään myös kahvilla. Se näytti tältä, mun mielestä kaunis! :

Kettu kuittaa taas tältä erää. Lukekaa Jennan kommentti mun edellisestä postauksesta, Jenna on mun kaveri futiskentiltä ja itsekin matkalla tällä hetkellä. Tosi hyviä ajatuksia matkalla olemisesta ja tärkeistä ihmisistä jotka on kaukana, kiitokset siitä!

P.S Edelleen kiitän tuhannesti siitä, että elän mobiiliaikana. Ette uskokaan miten ihanaa oli jutella mesessä Outin kanssa ja tietysti se että voin joka päivä soitella tärkeille ihmisille Skypestä ja muuten. Vaikka olen kaukana, niin ne saa tuntemaan että oon lähellä.

AIkaero ja muuta sellaista

Kello on varttia vaille viisi aamulla mikä on hieman hankalaa, kun oma sisäinen kello on varttia vaille kolme iltapäivällä. Ajankuluksi ja väsytyksen saavuttamiseksi päätin vähän päivitellä tietoja.

Matka alkoi torstai-iltana 8.10 klo 17:30. Jani ja Timo heittivät mut Tampereelle, mistä RyanAirin lento Riikaan lähti myöhemmin illalla. Riikassa saikin sitten viettää yön, ja etukäteen epäilin saankohan unta lainkaan, mutta niin vaan se väsymys tuli. Nukuin todella kotoisassa kulmassa matkatavaroineni, enkä ollut ainoa nukkuja. Ihan mielenkiintoinen kokemus, ja jos jonkun täytyy suorittaa joskus samaa toimintoa, suosittelen tutustumaan seuraavaan nettisivustoon, josta saa hyviä vinkkejä ja arvosteluja nukuttavista ja vähemmän nukuttavista lentokentistä:

www.sleepinginairports.com

Aamulla lentelin edelleen Berliiniin ja sieltä vielä Dusseldorffiin, josta vihdoin suunnattiin Vancouveriin. Huh, yli yhdeksän tuntia lentokoneessa! Air Berlin oli ihan jees lentoyhtiö, mutta niiden jalkatilat on täysin olemattomat. Mietin vaan, että miten ihmeessä joku pidempi mies mahtuu siellä olemaan. No kuitenkin, ihailin Grönlantia yläpuolelta ja torkahtelin, luin kirjan loppuun ja aloitin toisen, ihan the usual. Jos jonkun täytyy matkustaa rakkaidensa luota pois niin suosittelen matkalukemiseksi Paulo Coelhon kirjaa Zahir. Se on hyvä, ja pistää miettimään. Ja niille jotka harkitsevat matkaa tai jotain muuta suurta, lukekaa Coelhon Alkemisti. Luettuaan tietää sitten miksi :)

Rajamuodollisuudet oli vähän rankemmat kuin viimeksi, ilmeisesti mä olen hieman epäilyttävä maahan päästettävä kun en vielä tiedä mitään mistään mitä tulen tekemään. Lentokentällä rupesin juttusille Latvialaisen Ronaldin kanssa, joka tuli samalla koneella Rii(k)asta asti ja jolla on samanlainen työlupa. Cruisattiin SkyTrainilla eli paikallisella metrolla Downtowniin, jossa meidän tiet erosi, mutta oli mukavaa kun oli hetken aikaa "vertaistukea". Heti metrosta ulos hypättyäni sain taas muistutuksen siitä, että Kanukit tosiaan on tosi sosiaalista väkeä. Sellainen ihana mursuviiksinen papparainen rupesi juttusille kun ihmetteli miten "noin pieni tyttö" raahaa noin isoa rinkkaa. Syy siehen on tietenkin se, että kaikesta huolimatta pakkaan liikaa, vaikka tuntuu että karsin kamalasti tavaraa pois. Annoin Timolle vielä Tampereella takaisin kotiinviemisiksi vähän kamaa kun tuntui että sitä on liikaa. Tosin yksien kenkien ja tonnikalapurkin kotiin lähettäminen ei taida hirveästi auttaa :) No kuitenkin, palatakseni mursuviiksiseen pappaan, sain mainiot ohjeet oikean suunnan löytämiseksi ja hyvän mielen. Ihmiskontaktit pitää tytön tiellä :) Toki hänen arvionsa kävelymatkasta hostellille oli "todella pitkä matka", todellisuus taisi olla maksimissaan viisi korttelia.

Suosittelen kaikille Vancouveriin matkaaville HI Vancouver Central-hostellia. Olen siis tässä hostellissa ensimmäiset neljä yötä, ja tää on tosi siisti ja ihmiset on avuliaita ja mun dormi-ihmisetkin on todella mukavia. Ana Valenciasta ja Bell Australiasta, molemmat itsekseen matkassa.

Skype on muuten pelastus, kun kuitenkin on tosi kova ikävä kaikkia tärkeitä ihmisiä. Olen myös tosi onnellinen siitä, että mulla on ystäviä, jotka kannustaa ja on tukemassa. Olen soittanut äitille, timolle ja karoliinalle, ja kummasti aina helpottaa kuulla tuttua ääntä. Äitillä on myös kokemusta reissun päällä olemisesta, sehän on asunut ties kuinka monta vuotta ulkomailla, ja osaa kyllä sanoa oikeat asiat oikeaan aikaan. Iskäkin on kuulemma hengessä mukana.

Reissun päällä ollessa on niin kovin tärkeää kuulla, että mut muistetaan myös kotona. Kiitos siitä äitille, timolle ja K:lle ja kaikille muillekin jotka on facebookissa ja muualla olleet yhteyksissä.

Tässä hieman päivitystä, palaan linjoille kun on lisää kerrottavaa !

-Laura

Ainiin, en ole ottanut vielä yhtään kuvia, mutta ryhdistäydyn kyllä sen suhteen. Ensimmäisiä kuvauskohteita on ehdottomasti keltaiset villasukat, jotka sain timon mummolta. Villasukat pelastaa! :)

Pikapäivitys

Testailen kirjastossa wlanin toimintaa ja akun kestävyyttä. Matkalla kotoa kirjastoon raahasin mukanani kymmentä palautettavaa kirjaa ja läppäriä ja painoa oli ainakin kaksikymmentä kiloa. No okei, kirjoja oli oikeasti kuusi, eikä tämä konekaan niin kamalasti paina, mutta miniläppäri alkaa tuntumaan kokoajan paremmalta vaihtoehdolta reissua varten.

Sitä mukaa kun reissuja on kertynyt lisää, olen kyllä parantanut pakkaamista; en enää ylipakkaa niin pahasti. Vielä on tosin matkaa siihen tavoitteeseen, että voisi lähteä pelkän repun kanssa. Otan kuvia pakkausprosessista :) Muutenkin on tarkoitus ottaa kuvia tältä reissulta, ja toivottavasti saan ne myös tänne blogiin asti.

Kun katselen pihalle ikkunasta, ja on tosi syksyinen ilma, tulee tosi hyvä lähtöfiilis. Tykkään syksystä tosi paljon, ja varsinkin syksyisestä vedestä. Se on ihan harmaata ja kylmän näköistä ja mä voisin olla vaikka muuttolintu.

Paitsi etten tietenkään ole menossa mihinkään lämpöiseen.

Sitten lost-in-translation-highlights vuoden 2007 reissulta:

Dr. Chang. Vanhat lukijat muistavat varmasti Dr. Changin. Herra oli mun labrakollega, ja bravuureihin kuului mm. kiinalaisen oopperan laulaminen radiosta tulleen päälle (Dr. Chang ei osannut laulaa). Ainiin ja tietenkin ääntämysharjoittelu:

Dr. Chang: I don't eat a bug! I don't eat a bug! (en syö ötököitä, en syö ötököitä)
Minä: ????????
Dr. Chang: I don't eat... I don't need a book! (en tarvitse kirjaa!)

Pysykää taajuudella, kettu kuittaa tältä erää.